Kotimaisella synkemmän musiikin kentällä ei ole juuri ylitarjontaa ollut, minkä takia Saattueen ilmaantuminen levyttävien yhtyeiden kastiin on vähintään tervetullut asia. Saattueessa ei nimittäin ole kyse ihan tavanomaisimmasta yhdistelmästä, kokeneen kokoonpanon yhdistellessä musiikissaan paljon kaikenlaista aina kotimaisesta melankoliasta melodisen doom-metallin ytimeen saakka. T. Kalliomäki, J. Koskela ja T. Koskinen saattoväestä saapuivat kertomaan Korroosiolle viimeisen matkan tähänastisesta kulusta ja siitä, kuinka Kiduttajista tuli lopulta Saattajia. Kotimaisittain vokalisoidussa metallissa on kuultu monenlaisia yhtyeitä, mutta Saattue vaikuttaisi löytäneen jo debyytillään Jäähyvästi jotain aivan omaa, mikä ei ole lainkaan tavallista.

Saattue on juuri julkaissut ensimmäisen albuminsa ja tulee näin nousemaan yhä suurempaan tietoisuuteen, joten aloitetaanpa tuomalla esille hieman historiaanne ja sitä, miten tähän on tultu?

T. Kalliomäki: 2001 aloitti tämä laahauspartio uransa, tosin silloin vielä eri nimellä ja aika paljon eri kokoonpanolla kuin nykyään. Riihimäkeläisen Braindrain nimisen orkesterin hajottua päättivät H. Lampinen, V. Mänty ja W. Heinonen perustaa doomahtavaa suomenkielistä metallia soittavan kokoonpanon. Hyvin pian mukaan liittyi ex-Yearning jäsenet T. Kalliomäki ja P. Salo. Allekirjoittaneen siirryttyä pääasialliseksi säveltäjäksi alkoi musiikki kuulostamaan jotakuinkin siltä mitä se on nykyään, eli enemmän tunnelmallista ja melodista synkistelyä. Muutamat demot kerittiin äänittää tuolla kokoonpanolla, kunnes 2004 julkaistiin ensimmäinen "virallinen" Saattue julkaisu, EP nimeltään "Kivisydän" Se jäikin viimeiseksi äänitteksi vanhan laulaja Männyn kanssa, seuraavalla promolla "Ikiuneen" 2006 olikin sitten jo ensimäistä kertaa koko nykykokoonpano kasassa. Levytys-sopimus oli oikeastaan juuri "Ikiuneen" ansiota, se sai Spinen herrat viimein kiinnostumaan saattometallista.

Saattueen historiasta löytyy muutamia hyvinkin erilaisia äänitteitä ennen debyyttiä, joten miten luonnehtisitte Saattueen kehitystäsen seitsenvuotisen historian aikana?

J. Koskela: Nykyiseen pisteeseen päästiin vuoden 2006 Ikiuneen promon kautta. Tuo oli ensimmäinen julkaisu, jolla oli sama kokoonpano kuin nyt ilmestyneellä Jäähyvästi albumilla. Peruselementit olivat läsnä jo vanhemmillakin julkaisuilla, mutta sen punaisen linjaviivan vetäminen on nykyisellään helpompaa. Tottahan toki kaikki aikakaudet on laskettava. Ilman menneisyyttä emme olisi se yhtye, joka Saattue on nyt.

Millä tavalla Saattueen nykymuoto oikeastaan eroaa sen aiemmasta muodosta, joka tunnettiin taannoin nimellä Kiduttajat?

J. Koskela: Kiduttajat, sekä osittain myös ensimmäinen Saattue nimellä tehty julkaisu Kivisydän EP, oli astetta rokimpaa synkistelyä ja tuhon maalailua. Homma on kehittynyt noista ajoista yhä raskaammaksi ja tunnelmallisesti painostavammaksi. Kokoonpano on myös muuttunut melkoisesti - Kiduttajista on jäljellä enää H. Lampinen ja T. Kalliomäki. Muut ovat liittyneet suoraan saattoväkeen.


Kehystetään Saattueen olemusta vielä hieman peilailemalla sitä musiikkimakunne kautta, joten minkälaisia musiikkimakuja kuusihenkisen yhtyeenne joukosta löytyy ja miten luulisitte tämän heijastuneen Saattueeseen?

J. Koskela: Kaikilla on laaja ja varmasti jollain tapaa toisista eroava musiikkimaku. Yhdistävänä tekijänä toimii mieltymys synkkään ja raskaaseen musiikkiin ja ennen kaikkea tietysti metalliin. Vaikutteita on kuultavissa Pink Floydin kautta Slayeriin, vaikka Saattueen perussoundi onkin jotain aivan muuta, kuin mitä nuo yhtyeet päällisinpuolin edustavat. Olemme kaikki kuunnelleet musiikkia jo yli 30 vuotta ja soittaneet sitä itse noin 20. Monenlaista on siis tullut koettua ja se kulminoituu myös siihen mitä Saattue on, vaikka ei tämä mikään kaikkea sulattava uuni olekaan.

Olette todenneet yksinkertaisesti tekevänne "saattometallia", joten mitä on saattometalli ja miksi koitte tarpeelliseksi luoda jälleen yhden uuden genrelokeron maailmaan, jossa niitä on liiaksikin?

T. Koskinen: Koska Saattue ei sijoitu tyylipuhtaasti mihinkään jo olemassa olevaan alagenreen, mutta jollain laillahan sitä täytyy musiikkiaan kuvailla.

J. Koskela: Saattometalli kuvaa loistavasti, sitä mitä Saattue on uunituoreella Jäähyvästi debyyttialbumilla: Vakavasti ja raskasmielisesti pohtiva, maallista elämää luotaava saattokulkue. Monella genrellä on omat raaminsa, joiden sisällä on syytä pysyä. Saattueen kohdalla musiikki on rikasta ja moniulotteista. Vaikutteita on kerätty monelta suunnalta ja edes päävaikutteidenkaan avulla emme voisi samaistua uskottavasti mihinkään genreen. Saattometalli on ainoa termi, joka tekee täydellisesti oikeutta Saattueelle ja genreille joista olemme hakeneet vaikutteita.

Olette todenneet Saattueen ilmaisun yltävän doom-metallista moniin äärimetallin lajeihin saakka, joten vaikka "saattometallilla" on helppoa kuitata tyylikuvailut, mitä kaikkea itse omasta musiikistanne todellisuudessa löydätte?

T. Koskinen: Hmmm. Ainakin My Dying Bridea ja Anathemaa, eli tunnelmametallia. Ripaus Kotiteollisuutta ja Mana Manaa, sekä Pink Floydia. Vokaaliosuuksissa löytyy Death / Black raakuntaa, melodista laulua ja sekä puhtaana, että raspilla. Pirun vaikea sanoa. Vaikutteita on varmasti niin paljon, ettei itsekään tajua kaikkia.

J. Koskela: Hitaus ja synkkyys tulee pääosin doom metallista. Rujous ja brutaalimmat elementit death metallista. Tunnelmallisuus taasen esimerkiksi tuolta Anathema, tai vaikka Pink Floyd osastolta.

Suomenkielinen metalli on nykyisellään jopa harvinaisen vaikea laji siinä mielessä, että kotimaisiin sanoituksiin kiinnitetään huomiota ihan eri tavalla, mutta miten suhtaudutte itse siihen, että suomenkieli on johtanut monissa tapauksissa puristien joukossa jopa outoon aliarvoimiseen?

T. Koskinen: Suoraan sanottuna, paskat välitän tollasesta. Erittäin valitettavaa meille ja muille suomenkielisille bändeille. Joillekin musiikki näyttää olevan asennevamma yhdistettynä kielivalintaan. Itse musiikilla ei sitten enää olekaan niin väliä. Loppupeleissähän tuo asenne kertoo ainoastaan niin kutsutusta putkiperseisyydestä. Voisi tehdä hyvää itse kullekin vetää se pää ulos perseestä ja vilkaista ympärilleen tuoreesta näkövinkkelistä? Jokaisen oma asia.


Suoraan sanottuna olisin itse ollut valmis nappaamaan levy-yhtiön omistajana Saattueen talliini jo hieman aiemmin, joten tunnetteko itse että olisitte olleet kypsiä levytykseen jo aiemmin vai oliko Jäähyväisien aika oikeasti juuri nyt?

T. Koskinen: Kaikki miehistönvaihdokset ynnä muut vastoinkäymiset huomioon ottaen. Ehkä pelkästään positiivista, että diiliä sai odotella pidempään. Luulen, että levystä olis tullut riisutumpi, jos se olis äänitetty aiemmin.

T. Kalliomäki: Ja tosiaan, materiaali olisi myös ollut luultavasti enemmän sekavaa, koska vielä "Kivisydän" aikaisissa biiseissä oli enemmän rock-henkeä ja niin sanottua peruskaavaa enemmän, kuin nykyisessä moniulotteisemmassa materiaalissa. Mutta kyllä soppa vastaan olisi otettu avosylin, jos semmoista olisi tarjottu.

Toisinaan levytysuraansa aloittavien bändien ensimmäiset levyt koostuvat lähinnä demoaikojen tai aiemmin koottujen materiaalien parhaiden puolien yhteen tuomisesta, joten oliko Jäähyväisissä kyse tästä vai täysin uuden materiaalin luomisesta?

J. Koskela: Kolme kappaletta napattiin vuonna 2006 julkaistulta Ikiuneen promolta, muuten materiaali on täysin uutta. Hyvä näin, sillä näin toteutettuna albumi kuvastaa selkeästi tätä päivää. Itseasiassa Jäähyvästi lähti liikkeelle neljän uuden biisin nauhoitteena. Tällä nauhoitteella saimme lopullisen hyväksynnän Spikefarmin Samilta. Mies oli innostunut jo aiemmasta Ikiuneen promosta ja sitä kautta kaikista osapuolista tuntui luontevalta lähteä hakemaan Jäähyvästille albumi mittaa kyseisen materiaalin avulla.

Asetitteko Jäähyväisille joitakin tiettyjä tavoitteita tai päämääriä jo siinä vaiheessa, kun lähditte viimein valmistelemaan tietoisesti ensimmäistä varsinaista albumia?

S. Lahtinen: Tavoitteenamme tietysti oli saada aikaan niin hyvää jälkeä kuin käytettävissä olevan ajan ja muiden resurssien puitteissa oli mahdollista. Siis niin, ettei tarvitsisi jälkeenpäin harmitella että jotain olisi pitänyt tehdä toisin ja siinä onnistuttiin. Saattueen näköinen ja kuuloinen Jäähyvästi –levystä tuli. Varsinaisia myynnillisiä/media tavoitteita ei ollut eikä ole. Seuraamme tilannetta kuitenkin mielenkiinnolla.

T.Kalliomäki: Niin ja työ on jo hieman tuottanut hedelmääkin, kun lupaavastihan tuo levy on lähtenyt liikkumaan ja näkyvyyttä on jo jonkin verran saatu.


Millä tavalla Saattueen kappaleet oikeastaan syntyvät? Pitkissä kappaleissa on usein hyvinkin monenlaisia eri puolia, joten kootaanko eri sävellykset eri osasista vai alkaako kaikki rakentumaan tietyltä pohjalta ja rakennatte kokonaisuudet tältä pohjalta?

T. Kalliomäki: Tekotavat vaihtelevat. Joskus kappaleet syntyvät kerralla, kun on selkeä päämäärä, mihin biisillä pyrkii. Kuten esimerkiksi kävi "Varjojen Saattue"-biisin kanssa. Sen lähtökohta oli selkeä: Naislaululle ja huutolaululle sovitettu 40bpm "funeral doom"-tyyppinen moniosainen "synkistelyvirsi." Vieraileva laulajakin kyseiseen biisiin oli jo valmiina, ex-Nevernettless ja nykyisin Embassy of Silence bändin Ines Lukkanen. Toisiin biiseihin saa esimerkiksi loistavaa kertsiä taas kaivella pöytälaatikosta ja muutella sopivaan muottiin pitkäänkin. Mutta pääosin hyvin helposti syntyy Saattueen materiaali, ja välillä on jopa ylitarjontaa riffeistä. Aamuyön tunnit ovat parasta aikaa sävellyksille, silloin kun olen pirteimmilläni ja mielikuvitus laukkaa.

Saattueen sävellyksissä tulee kiinnitettyä huomiota niin melodioihin, raskautteen, monipuolisuuteen kuin tunnelmaankin, mutta miten paljon nämä puolet itsellenne merkitsevät yksittäisinä elementteinä?

S. Lahtinen: En voi sanoa, että jokin tietty osa olisi yleisesti erityisesti tärkeämpi kuin toinenkaan. Toki tämä on myös kysymys, johon jokaisella varmaan on oma mielipiteensä.

T. Kalliomäki: Kyllähän nuo huutolaulukertsit ovat omasta mielestäni se, mikä Saattueen musiikin tekee oman kuuloiseksi, sen verran vakuuttavaa on Koskisen raspikurkkulaulutyyli. Mutta myös tunnelmaosuudet ovat itselleni tärkeitä monipuolisen kokonaisuuden takia.

Saattueessa kyse vaikuttaisi olevan minimalistisuuden korostamisen sijaan ennemmin raskaasta monipuolisuudesta, jossa sopivanlainen vaihtelu kevyimmistä osista raskaimpiin luo selvää dynaamisuutta.

S. Lahtinen: Saattueen musiikkia ei todellakaan voi minimalistiseksi metalliksi kutsua. Raskaan junttauksen, melodisten teemojen, kevyempien akustisten osioiden ja jopa rokahtavien kertosäkeiden yhdistelmä tekee Saattueesta omanlaistaan ja todellakin hankaloittaa tuota genre-luokittelua. Tämä vaihelu myös pitää kappaleet mielenkiintoisina soittaa ja kuunnella ja yli 10 minuutin biisitkään eivät pääse puuduttamaan.

Miten itse luonnehtisitte Saattueen ominaistunnelmia? Löytyykö tunnelin päästä valoa vai liikutaanko täysin toivottomissa maastoissa?

T. Koskinen: Näin vertauskuvallisesti sanottuna. Jos tunnelin päässä näkyy valoa, on se vastaan tuleva tavarajuna. Eli synkkää ja ikävää jynkytystä lähdettiin tekemään.

J. Koskela: Ominaistunnelma on painostava, mutta tottahan toki levyltä löytyy niin paljon erillaisia tunnelmia, että ihan pelkkää piinaa tuo ei ole. Toisinaan ihminen oppii virheistänsä, valonpilkahdukset ja tunnelista ulos pääsy onkin siis osaltaan kiinni myös siellä rämpivästä.

Jäähyvästi vahvistaa ainakin omalla kohdallani sitä ajatusta, että vaikka raskaassa musiikissa tunnelmat voivat olla hyvinkin synkkiä, saattavat sekaan sotketut keveät osat olla jopa vielä tehokkaampia ja melankolisempia, mutta oletteko itse kiinnittäneet tähän huomiota?

S. Lahtinen: Erilaiset osat, raskaammat ja keveämmät todellakin tukevat kokonaisuutta ja yleistä tunnelmaa kappaleissa. Kyse ei sinällään ole tarkoituksellisesta synkkyyden maksimoimisesta vaan sävellyksen ja sovituksen myötä muokkautuneesta kokonaisuudesta jota kertomukselliset sanoitukset tukevat.

T. Kalliomäki: Tylsäksi käy jos kokoajan paahdetaan täyttä raskautta, ehdottoman tärkeää on juuri tuo biisien elävyys, jos haluaa kuulijan kuuntelevan koko biisin eikä ainostaan ensimmäistä paria minuuttia.


Albumilla kuultavat vokalisointityylit ovat vähintäänkin monipuoliset, joten miten Saattueen ulosanti on kehittynyt vokalisointien osalta kattamaan laulut, huudot, ärinät, murinat ja naislaulut?

T. Koskinen: Erityylisillä vokalisoinneilla haetaan dynamiikkaa ja jonkun osion korostamista. Lisäksi sillä myös osaltaan luodaan tunnelmaa. Tyylilajien heittelyt saattavat vaikuttaa harkitsemattomilta heitoilta, mutta niitä on todellisuudessa harkittu hyvinkin huolella. Niitä viilataan niin kauan, että koko bändi voi seisoa biisiensä takana.

Jäähyväisillä kuullaan myös paljon vierailijoita, kuten naislaulua, erilaisia taustalaulua, kuoroja ja koskettimia, joten miten näiden kaikkien tahojen kanssa on päädytty yhteistyöhön ja viety näin Saattueen soundia yhä suuremmaksi?

J. Koskela: Naislaulua oli kokeiltu jo Kivisydän EP:lla ja sopivan ehdokkaan eli Ines Lukkasen löydyttyä, sitä tuntui luontevalta kokeilla myös Jäähyvästilla. Ines oli oikeastaan ainoa harkittu vierailija ja muut tulivat mukaan melko sattumanvaraisesti. Sopivan taustahuutoäänen omaava Samu Widescreen Modesta löytyi meidän kaveripiiristä, loput enemmän tai vähemmän D-Studion Jarno Hännisen kautta. Megalomaaniseksi homma heittäytyi vasta levyn lopetuskappaleen Varjojen Saattueen lisukkeiden kautta. Suurin osa vierailijoista kävikin värittämässä kyseisen kappaleen loppukertosäettä. Iso kappale vaatii isoa taustakööriä.

Tästä päästäänkin loistavasti itse sanoituksien pariin ja vaikka suomenkielisiä sanoituksia on yhden jos toisenkin varmasti melkko helppoa availla, niin kertokaahan omin sanoin, millaisia teemoja Saattue käsittelee ja miten?

T. Koskinen: Mitään harkittua teemaa Saattueella ei ole, mutta jotenkin se kuolema eri aspekteista katsottuna hiipi kirjoitusvaiheessa mukaan kuin itsestään. Pääasiallinen tarkoitushan on tukea lyriikoilla biisin melodiakulkujen välittämää tunnelmaa. Tässä tapauksessa kallistuttiin tuonne kuuteen jalkaan osastolle.

T. Kalliomäki: Kuuten jalkaan ja syvälle itsetutkiskelun partaallehan nuo suurin osa sanoituksista johdattelee. Omat sanat ovat lähinnä biisien väritystä, itselleni aina merkkaa eniten biisin tunnelma ja sävellys, eivät niinkään sanat.


Jäähyvästin tuotanto on alusta alkaen melkoisen mielenkiintoista jälkeä, sillä soundit ovat musiikkiin nähden jopa poikkeuksellisen selkeät ja kirkkaat, mutta silti raskaat ja monitasoiset, joten miten tähän ratkaisuun päädyttiin?

J. Koskela: Kitaraosastolla rytmikitaroita äänitettiin useita raitoja, eri vahvistin vaihtoehdoilla. Tätä kautta kitarasoundista tuli terävä, tuhti ja raskas. D-Studion Jarno Hännisen työskentelytavan myötä kokeilimme asioita, jotka osoittautuivat toimivan myös Saattueen tapauksessa. Tämän lisäksi kaikista kappaleista oli tehty esituotantodemot ja sitä kautta suurinosa elementeistä oli todettu toimiviksi jo ennen varsinaisia nauhoituksia.

Ensimmäinen albumi on aina ensimmäinen albumi, mutta Jäähyvästi vaikuttaisi olevan poikkeuksellisen vahva sellainen, joten millaisia ajatuksia albumi teissä itsessänne herättää juuri nyt?

T. Koskinen: Itse olen ihan tyytyväinen jälkikäteenkin, ja uskonpa että muutkin ovat.

J. Koskela: Kuuntelin levyn ilmestymisajankohtana tuoreilla korvilla, parin kuukauden paussin jälkeen ja varsin onnistuneelta tuo kuulostaa. Helvetin hyvän kuuloinen debyytti.

T. Kalliomäki: Sama juttu, pidin pitkän tauon levyn nauhoitusten jälkeen kuuntelusta, ja kun sen auton soittimeen töräytin, niin reaktio oli kyllä että "Vittu, et tuli hyvä." Piristävää krapulamusiikkia ahdistuneille.

Nykyisellään jopa Suomen kokoisessa maassa huomion herättäminen voi olla toisinaan hieman vaikeaa, joten miten tunnette Saattueen vastaanoton sujuneen jo aiemmin ja nyt debyytin ympärillä?

J. Koskela: Debyytin ilmestyminen on luonut selkeästi uutta kiinnostusta. Helpoiten tuon huomaan esimerkiksi kotisivun kävijämääristä ja myspace sivujen kautta tulevan kiinnostuksen lisääntymisenä. Levy oli ilmestymisviikollaan valtakunnallisella myyntilistalla sijalla 43, mitä voisi pitää jokseenkin yllättävänä saavutuksena. Julkaisuhan sattui pahimpaan alelevysaumaan ja käytännössä lähes kaikki edellä olevat albumit olivat viime vuonna julkaistuja halpislevyjä. Joku tuota levyä on siis ostanut ja se tottakai lämmittää pari omakustanne EP:tä tehnyttä debyyttialbumitulokasta. Keikkarintamalla on ollut sekä piristäviä kokemuksia, että niitä jotka muistuttavat siitä että homma on vielä aivan alkutekijöissään.


Ensimmäisellä albumillanne kuullaan kuusihenkisen bändin ohella peräti seitsemää sessiojäsentä, joten tullaanko tulevat keikat toteuttamaan puhtaasti bändimeiningillä vai nähdäänkö näitä vierailijoita varsinkin naislaulujen merkeissä lavalla saakka?

J. Koskela: Ines Lukkanen on levyvieraista se todennäköisin vierailija keikoilla. Tätäkin tulee tosin tapahtumaan vain todella harvoin. Ainoa varma vierailu on sovittu Helsingin Infernoon 8. Helmikuuta. Kuusihenkisen yhtyeen keikkailu on jo sinällään tarpeeksi haastavaa, lisävahvistuksia harkitaankin vain tapauskohtaisesti.

Millaiseksi keikkabändiksi luonnehtisitte Saattuetta noin muuten, eli millaisiin asioihin painotatte livenä?

J. Koskela: Saattue on asiaansa eläytyvä ja omalla tavallaan hyvin energinenkin live-bändi. Livenä varmasti korostuu se että yhtyeessä on kolmekitaristia. Raskaus tulee entistä enemmän esille, mutta tokihan se materiaalin dynaamisuus näkyy ja kuuluu myös lavalla.

Miten paljon Saattueella on tällä hetkellä luvassa keikkoja ja miten pitkälle olette tällä rintamalla valmiit menemään? Kotimaisittain vokalisoidulla metallillahan on toisinaan ollut hämmentävää kysyntää ulkomaillekin.

J. Koskela: Teimme juuri Keski- ja Itä-Suomen minikiertueen Hanging Gardenin kanssa. Pari keikkaa on vielä levyn julkaisun tiimoilta jäljellä ja lisää lähdetään tietysti hakemaan. Tavoite on saada mahdollisimman paljon keikka eri puolille Suomea ja mielellään tietysti paikkoihin, joissa emme ole vielä soittaneet. Ulkomaille on ollut jo pientä kysyntää ja kertaalleen olemme rajojen ulkopuolella jo käyneet. Jatko näyttää mitä tuleman pitää. Jonkinlaista päänavausta varmasti tulee, mutta se että johtaako se yhtään mihinkään, onkin sitten toinen juttu.


Saattue on nyt avannut viimeisen matkansa ja toisinaan ensimmäisen albumin jälkeen seuraava saapuu perässä melko nopealla aikataululla, joten mitkä ovat suunnitelmanne toisen albumin suhteen?

S. Lahtinen: Suuria askelia seuraavan albumin suhteen ei ole vielä otettu eikä aikataulusta uskalla vielä mitään sanoa. Mutta tulossa on.odottakaahan vaan.

T. Kalliomäki: Biisien kirjoitus seuraavalle levylle on jo alkanut, joten eiköhän se 2:n levy sieltä vielä ennemmin tai myöhemmin ulostaudu.

Tunnetteko Saattueen löytäneen nyt tyylin, jolla voidaan sisäisin variaatioin työstää tuotantoa jatkossakin vai onko jopa mahdollista, että Saattue tulee muuttumaan jatkossa hyvinkin radikaaleilla tavoilla?

S. Lahtinen: Kyllä se tyyli on löytynyt ja kehittynyt siihen mitä Jäähyvästi antaa ymmärtää. Suuria tyylin muutoksia tuskin tullaan kuulemaan, mutta toki vähemmän radikaaleja tyylimuutoksia ja sovituksia saatetaan jatkossa kuullakin. Ei tätä hommaa niin tiukkaan kiveen ole hakattu etteikö pelivaraa olisi.

Tummanpuhuvaa metallia on mahdollista tehdä hyvin tavoin ja Saattueen tyyli on jo nyt harvinaisen monisävyinen, joten onko olemassa jotain mitä jo nyt tiedätte haluavanne lisätä ulosantiinne ja onko olemassa jotain tiettyä, mitä mukaan ei tulla missään tapauksessa sotkemaan?

T. Koskinen: Mannapuuro & Mansikka -osasto tulee loistamaan poissaolollaan, eikä vauhtikaan tule päätä huimaamaan. Raskain askelin laahustellaan jatkossakin.

T. Kalliomäki: Tyyli on nyt tosiaan hyvin hallussa joten sitä linjaa jatketaan niin kaun kuin se mielenkiintoiselta kuulostaa. Mikään Suomen AC/DC ei kiinnosta kuitenkaan olla, joten kevyitä sävymuutoksia tulee varmasti, muttei mitään radikaaleja.


Monesti on tullut vastaan ilmiö, jossa kaikkein synkintä musiikkia tekevät ihmiset ovat todellisuudessa melko rentoja, hyvätuulisia ja elämänhalua pursuavia ihmisiä ja joskus asia on ollut jopa toisinkinpäin, joten mitenkäs Saattuelaiset?

S. Lahtinen: Jaa-a! Enpä sanoisi tätä saattoväkeä sen synkemmäksi tai toisaalta myöskään yltiöpositiiviseksi porukaksikaan. Ehkä tuo synkän musiikin kanssa touhuaminen on kuitenkin sellainen kanava purkaa ahdistuneisuutta, joten siviilielämässä voi sitten ottaa asiat hieman rennommalla otteella.


Saattueen ensimmäinen albumi "Jäähyvästi" julkaistiin 23.01.2008
Yhtyeen kotisivut osoitteessa: www.saattue.net

Haastatteli: Aki Nuopponen
Haastattelu © Korroosio.fi