Kovin tavallisesta tarinasta tai tavallisesta tarinan tuloksesta ei voi puhua, kun kyseessä on monelta Suomen kolkalta koottu ja sitäkin useammasta aineksesta kasattu Chaosweaver. Kaikessa hiljaisuudessaan muutaman vuoden ajan musiikkiaan kehitellyt Chaosweaver on elänyt kokoonpanonsa puolesta jatkuvasti aina debyytti-albumi Puppetmaster of Pandemoniumin äänityksiin saakka, mutta samaa voi sanoa myös joukon luomasta suuresta musiikista, jonka voisi sanoa syntyneen ennemmin hullulla kokeilulla perinteisen säveltämisen sijaan. Tuloksena onkin raskas sinfonia, jossa erilaiset äärimetallin muodot, klassiset ainekset, laajat tehosteet ja omalaatuiset tunnelmat muodostavat monitasoisen elokuvamaisen kokonaisuuden. Chaosweaverin hulluimmat professorit Jack Tyger ja Max Power saivat luvan raottaa Pandoran lipasta.

Vaikka Chaosweaver on tullut monien tietoisuuteen vasta nyt ensimmäisen albumin myötä, on koko masterplania kasattu nyt nelisen vuotta ja bändin ensimmäiset muodot ulottuvatkin melko kauaksi nykyisestä Chaosweaverista.

Max: Chaosweaverin alku on siinä mielessä perinteinen, että koko bändi sai alkunsa siitä, kun kitaristimme Kole alkoi soitella työkaveriensa kanssa niiden työpaikan kellarissa joitakin covereita ja pian ukot pyysivät minua mukaan soittamaan koskettimia kokoonpanoon. Siihen se perinteisyys sitten loppuikin, sillä liittymiseni jälkeen tämä bändi ei soittanut enää ainuttakaan coveria ja ei ole soittanut tähän päivään mennessä myöskään ainoatakaan keikkaa. Siitä se periaatteessa alkoi, mutta tässä porukassa on ollut niin paljon vaihtuvuutta, että sen lopullisen tai ainakin toistaiseksi lopullisen Chaosweaverin voi sanoa syntyneen oikeastaan vasta nyt studiossa ihan viime metreillä. Voisi siis sanoa, että Chaosweaver on jollain tasolla neljä vuotta vanha bändi, mutta kun kerran Cypher Commander tuli mukaan vasta studiossa, on nykyinen Chaosweaver oikeastaan vasta pari kuukautta vanha tapaus. Yhden sykäyksen kohti nykyistä suuntaa Chaosweaver sai totta kai siinä vaiheessa, kun Jack Tyger liittyi mukaan toisen demon aikoihin, vaikka oli olut mukana äänittämässä jo ensimmäistä. Siinä vaiheessa tuolloin vielä tuleva suuntammekin alkoi olla jollain tavalla selvillä.

Nykyisessä muodossaan Chaosweaver on saavuttanut peräti seitsenhenkisen muodon, mutta mistä syntyi aikanaan tarve kasvattaa joukkoa näinkin suureksi ja kuinka oikeat ihmiset löytyivät oikeille paikoille?

Max: Joukkommehan koostuu siis laulajasta, kolmesta kitaristista, basistista, rumpalista ja kosketinsoittajasta, joten kai kyse on yksinkertaisesti suuresta musiikista, jokaisen panostuksesta yhteen asiaan ja tuosta kolmen kitaran rintamasta. Entinen kitaristimme Jerehän oli aivan järjettömän taitava soittaja, mutta se onnistui mystisesti jossain välissä katoamaan jonnekin! Kukaan ei tiedä vieläkään minne se meni. Mieshän oli erityisen kova soittamaan sooloja ja kun Jere katosi, otettiin Ezzymania 2000 vakituiseksi kitaristiksi Kolen rinnalle ja kun vielä Albert von Fleischer oli pitänyt meidän meiningistämme kovasti, päätettiin ottaa vielä kolmas kaupan päälle. Siinä on yksi pirun kova komppaaja, yksi taitava sooloilija ja yksi jolta luonnistuu molemmat, mutta ennen kaikkea tämä kaaos toimii sekä sävellyksien että soiton kannalta paljon paremmin isolla kokoonpanolla.

Kuten mainittua, viimeisimpänä jäsenenä Chaosweaveriin liittyi vokalisti Cypher Commander, joka tuli mukaan joukkoon vasta Puppetmaster of Pandemoniumin äänityksien keskellä.

Max: Tämähän meni niin, että Kole äänitti jo osan kappaleista Puppetmaster of Pandemoniumille myös vokalisointien osalta, mutta kesken kaiken mies päätti haluavansa keskittyä siihen mitä parhaiten osaa, eli tietenkin kitaran soittamiseen ja riffien säveltämiseen. Cypherihan oli tulossa muutenkin vierailemaan levyllämme ja kun äänityksiä oli tarkoitus tehdä, sanottiin sille, että olisi sellainen homma, että laulatpa koko albumin. Eipä siinä tarvinnut alun jälkeen paljoa neuvotella ja vaikka kaikki laulumelodiat ynnä muut olivatkin jo valmiina tässä vaiheessa, niin uusiksihan ne menivät. Cypher melkeinpä improvisoi kaiken ja tulos oli ihan erilainen, kuin olimme suunnitelleet, mutta jopa aiempia kaavailuja hullumpaa ja parempaa jälkeä. Siinä kävi vähän sellainen onni onnettomuudessa. Ei tuon kovempaa vokalistia Chaosweaveriin olisi löytynyt mistään ja onkin hyvä, että Cypher lähti mukaan.

Chaosweaverin ulosanti on kuitenkin ehtinyt kehittyä nyt nelisen vuotta ja ennen debyyttiä kuultiin kahta demoakin, joten mistä alkaen Chaosweaver on ollut pohjimmiltaan sitä mitä se on nyt ja kuinka kehitys on kulkenut?

Max: Kyllä se tyyli pohjimmiltaan on ollut tätä samaa aika alusta alkaen, mutta tietenkin kaikkien kokeilujen ja ajan kanssa tähän on kasvanut päälle niin suuri massa kaikkea, että samalla voisi puhua täydellisestä muuttumisesta. Lähinnä studiossa, missä suuri osa albumista riffejä lukuun ottamatta oikeastaan sävellettiinkin, pääsi käymään juuri niin, että kerroksia tuli juuri tälle albumille jatkuvasti lisää ja lisää. Siellähän saattaa olla nyt jopa neljää eri melodiaa päällekkäin, kaikista tehosteista ja muista puhumattakaan. Kyllä se Chaosweaverin ominaisin kierous on ollut mukana jo alusta alkaen, kun monissa demojenkin kappaleissa erilaisia riffejä ja melodioita pyöriteltiin sekaisin, vaikka niillä ei teoriassa ollut mitään tekemistä keskenään. Sitten taas käytännössä kun ne yhdisti, siitä lopputuloksesta tuli juuri sitä hämäryyttä ja laatua, jota me nykyään kutsumme Chaosweaveriksi. Kaiken takana on ollut kaiketi se ajatus todella synkästä ja kosketin vetoisesta äärimetallista, mikä tietenkin voi käytännössä tarkoittaa aika monenlaista asiaa.

Koko Chaosweaverin nykyisen olemuksen voisi sanoa olevan melkoinen yhdistelmä montaa eri ääripäätä jo pelkästään metallissa ja kaiken tämän takana piilee myös tiettyjä vaikuttajia, kuten perinteisemmilläkin bändeillä on tapana.

Jack: Ei sieltä suoranaisesti löydy sellaista musiikillista yhtäläisyyttä oikein mihinkään suuntaan edes vaikutajan tasolta, mutta tunnelmiin voisi sitten sanoa useammankin asian vaikuttaneen. Yksi näistä on varmasti The Kovenant, jossa on periaatteessa kyse juuri kosketinpitoisesta omalaatuisesta äärimetallista Chaosweaverin tapaan ja Animatronic on ihan järjettömän hieno albumi, joten ei sen osuutta tässä kaikessa sovi täysin sivuuttaa. Kyllä joskus demoja tehtäessä taisi tulla lohkaistua, että Samaelin tyyppinen soundi olisi mahtavaa tavoiteltavaa, vaikkei apinoimaan lähtisikään.

Max: Itse asiassa juuri tänään taisimme kuunnella Samaelin Passagea ja se on myös helvetin hieno teos. Samaelissa on myös hieman sellaista ulkoavaruuden tunnelmaa ja Samaelillakin on eri tyyleissään ollut tapana kirjoittaa aika omituisia riffejä, kuten taitaa meidänkin kohdalla olla aika iso tosiasia. Toinen yhdistävä tekijä on sitten ne koskettimet, jotka on myöhemmässä Samaelissa olleet pirun isossa osassa. Vokalisoinnit ovat toki ihan erilaiset päällisin puolin, mutta on niissäkin jotain samaa tunnelmaa. Onhan tietenkin avatgardestakin puhuttu, mutta ei siitä sen enempää.

Ihan toisella suunnalla jopa metallisia vaikuttajia useammin esille ovat nousseet juuri klassiset inspiraationlähteet Sibeliuksen ja Wagnerin tapaan, mutta miten pitkälle heidän vaikutuksensa oikeastaan ulottuu?

Max: Kun tehtiin toista demoamme, kuuntelimme studiolla Sibeliusta ihan koko ajan ja siinä samalla syntyi eräs tämänkin albumin tekemiseen todella paljon vaikuttanut sanonta, eli: "Eiköhän mennä hakemaan Sibeliukset", mikä tarkoittaa käytännössä sitä, että Finlandia Vodkaa on nautittu aika paljon Chaosweaveria tehtäessä. Konkreettisesti juuri Sibeliusta voi kuulla minusta ainakin Horned-Serpentissa, jossa Sibelius-elementit ovat todella vahvasti esillä varsinkin loppua kohden edettäessä. Sitten taas Wagner ja Orff ovat näitä todella mahtipontisen sortin säveltäjiä, mutta samalla toisaalta myös synkkää musiikkia, mikä on selvää Chaosweaverin sukulaisuutta ihan tunnelman ja suuruutensa suhteen. Eivät nämä välttämättä ole sellaista, mitä tulisi äärimmäisen aktiivisesti kuunneltua, kun taas leffa-soundtrackit Draculan ja The Rockin tavoin ovat tulleet sitäkin tutummaksi.

Unohtaa ei pidä myöskään koko Chaosweaverin tunnelmaan ja sävyyn vaikuttaneita kauhuteemoja, joille voi varmasti löytyä todella paljon erilaisia lähteitä aina kirjallisuudesta elokuviin saakka.

Max: Ainakin minä ja Kole ollaan kerätty kauhuelokuvia ihan penskasta saakka. En niinkään perusta tästä nykyisestä kauhuelokuvateollisuudesta, enkä toisaalta kaikista niistä vanhimmistakaan, mutta juuri tuo kasarikauhu on sitä silkkaa timanttia. Sekä näissä leffoissa, niiden musiikissa että meissä on sellainen tietynlainen uhkaavuuden elementti, jossa se epämukavuus on jatkuvasti läsnä. Näitä yhteyksiä löytyy Chaosweaverista jopa todella suoraan ja hyvänä esimerkkinä toimikoon Locked in a Coffin, joka kertoo harvinaisen suoraan juuri Draculasta. Tämä siis juuri siitä vaiheesta, kun Draculaa kuljetetaan Transilvaniasta kohti Lontoota oman maansa mullissa ja Draculan tunnelmiahan siinä käydään läpi. Ihan tätä albumiakin tehtäessä keskellä Oitin metsää katsottiin paljon kauhua ja tuli valvottua vähän liikaakin niissä merkeissä, mikä voi kuulua levylläkin. Joskus tuli leffojen kanssa valvottua senkin jälkeen, kun oli valvonut ensin studiossa kuuteen aamulla ja sen jälkeen ei meinannut uskaltaa mennä nukkumaan.

Koko tunnelmissa ja kauhuteemoissa ei ole kuitenkaan aistittavissa niinkään suoraa toimintaa ja silpomista, vaan ennemmin tunnelmaa periaatteella, jossa kaikki mikä ei näy ja hetki ennen välähdystä ovat niitä kaikkein parhaimpia?

Jack: Chaosweaverin tunnelmassahan on aika paljon sellaista hiipivän riipivää kauhua, eikä niinkään minkäänlaisella gorella mässäilemistä tai vastaavaa. Sellaista pientä Lovecraftmaista tunnelmaa, jossa jokin on koko ajan tuloillaan ja missään vaiheessa ei kerrota tarkasti, mistä siinä onkaan oikeastaan kyse. Eli kyse on juuri siitä, kuinka kaiken takana olevaa ei oikeastaan edes paljasteta ja albumin sanoituksetkin ovat siinä mielessä todella monitulkintaista tyyliä. Ei siis kannata erehtyä luulemaan Chaosweaveria ihan sellaiseksi kauhutarinaa kertovaksi tai silpomisella mässäileväksi tapaukseksi, minkä sijaan juuri se ominaisin tunnelma ja jännittävä synkkyys ovat oleellisempia osia koko meidän olevaisuuttamme.

Vaikka jo Chaosweaverin musiikilla olisi helppoa herättää huomiota, on bändin melkoisen vahva imago promokuvineen ja hahmoineen toiminut tähän mennessä jopa hämäävämpänä ja provosoivampana koukkuna bändin maailmaan.

Jack: Itselleni tämä vahvan olemuksen luominen oli ainakin ihan selvä juttu jo alusta alkaen. Siis siinä mielessä, että jos musiikkia tehdään viimeisen päälle kaikkia puolia painottaen ja suurennellen, niin viedään se sitten loppuun asti ulkoasunkin puolesta. Ei pelkästään soiteta tällaista musiikkia ja anneta visuaalisien tapettien sitten roikkua miten sattuu, vaan kaikki logoja ja ulkoasuja myöten pitää olla Chaosweavermaisen hengen mukaisia.

Max: Ei sitä kuitenkaan hirveästi pähkäilty, kun tämä kaikki oikeastaan syntyi ihan itsestään. Ihan aluksi ja varsinkin toisen demon kohdalla henkenä olivat lähinnä omituiset poseeraukset ja pukuihin pynttäytymiset. Nyt itse albumia varten kuvia otettaessa oli ihan selkeää, että kaikilla muilla on puvut päällä, paitsi Cypher Commanderilla. Laulaja saa luvan rikkoa kokonaisuuden, kuten se yleensäkin erottuu joukosta. Ja muutenkin meissä on aina jokin vinossa, joten niin saa olla promokuvissakin. Cypher Commanderin ulkoasuhan syntyi aika kausaalisesti studiossa, mutta siitähän tulikin kaikkien vahinkojen kautta ihan täydellinen. Voi olla että ulkoasut vaihtelevat tulevaisuudessa vähän eri albumeilla, mutta voi olla että ei lainkaan.

Kaikista puheista päätellen Puppetmaster of Pandemoniumista pääsi muodostumaan paljon suurempi kokonaisuus, kuin tekijät itsekään uskalsivat odottaa, joten mitkä olivat oletukset albumin suhteen sen synnyn alkulähteillä?

Max: Vaikkei kaikkea osannut tai voinut suunnitella etukäteen, niin kyllä ajatuksena oli alusta alkaen tehdä juuri niin helvetillisen ison kuuloinen albumi, kuin vain suinkin kyetään luomaan. Iso ja kiero kaikkia sääntöjä rikkoen. Koko Chaosweaverin kasvavuuden ja muuttuvuuden voi huomata siitä, että kaikki viisi demoillamme ollutta kappaletta ovat mukana myös tällä albumilla, mutta ne kuulostavat sitten ihan erilaiselta aiempaan nähden. Jopa sanoitukset ovat muuttuneet aika paljon, mutta sitäkin enemmän mukaan on tullut uusia kerroksia koskettimia ja orkestereja, puhumattakaan sitten noista vokalisoinneista. Ei mitään lähdetty väkisin muuttamaan, mutta demot olivat demoja ja albumin annettiin elää juuri sillä tavalla, kuin sen itsensä takia oli vain tarpeen. Rajathan tälläkin kaikella olosuhteiden takia oli, mutta koko jutun annettiin kasvaa ihan musiikin omalla painollaan.

Kun kerran Chaosweaverin ympäriltä löytyy niin metallia, laajempia tehosteita kuin kauhuteemojakin, mitä kautta sävellykset yleensä lähtevät rakentumaan ja kuinka ne rakennetaan valmiiseen muotoonsa?

Max: Nimenomaan teemat tulevat mukaan yleensä vasta musiikin kustannuksella, koska niitä on ollut ainakin toistaiseksi mukavampaa kehitellä nimenomaan noin päin. Puppetmaster of Pandemoniumin sessioissa yhdeksän kappaletta kymmenestä syntyi niin, että ensimmäisenä tulivat riffit Kolelta ja sen jälkeen olemme Jackin ja Tapion kanssa säätäneet kaikenlaiset orkesterit ja tehosteet siihen päälle. Jo pelkistä riffeistäkin pystyy jo aistimaan sen, mitä teemaa kappale tulee myöhemmin kuljettamaan ja siinä mielessä tämä tunnelma vaikuttaa näiden orkestraalisempien puolien luomiseen, mutta pääasiassa sävellykset syntyvät nimenomaan kerros kerrokselta kokeilemalla ja säätelemällä. Se tästä kaavasta poikkeava kappale albumilla on sitten Sun of the Moon, joka on aika helvetin erilainen kappale koko muuhun materiaaliin nähden ja joskus tuli sanottuakin, että sehän on melodioiltaan melkein Amorphista. Ihan samalla tavalla sekin sai orkestereistaan ja melodioistaan teeman, josta oli pakko tehdä juuri suomalaisittain kansallisromanttista tyyliä. Yleisesti Chaosweaverissa on kyse riffien säveltämisestä ja sen jälkeen kaikkien eri kerroksien kanssa kokeilemisesta.

Erilaiset vaikutteet klassisesta metalliin tulivatkin esille, mutta millainen kokonaisuus ja mitä kaikkea esille tuoden Puppetmaster of Pandemoniumista lopulta syntyi tekijöiden itsensä näkökulmasta?

Max: Nykyään kun näitä metallin eri lajeja on miljoonia ja niiden miljoonien alalajeja on vielä miljoonia joka suunnan sisällä, on vaikeaa edes itse sanoa, mitä Chaosweaver oikeasti sisältää. En tosiaan osannut ajatella asiaa edes albumia sävellettäessä, varsinkin kun suurin osa albumista todellakin sävellettiin orkesterien osalta juuri studiossa. Ihan fiiliksen mukaan tuo meni, mutta jos tätä asiaa alkaa nyt ajatella, niin kaikenlaistahan sieltä oikeastaan löytyy. Vaikkapa albumin nopein kappale, Horned Serpent, sisältää kaiken black-metallisuutensa ohessa ihan hämäriä Oboe-kuvioita, mitä nyt ei varmasti siinä yhteydessä odottaisi kuulevansa. Buried in the Swampissa taas on melkein silkkaa poppia tietyllä tavalla, varsinkin alun kosketinosuuksissa.

Jack: Itsehän en suoraan sanoen edes albumia tehtäessä ajatellut metallia juuri ollenkaan. Riffit olivat tietenkin silkkaa metallia, mutta omalla osallani päässä pyörivät kyllä juuri ne sinfonisemmat puolet niin kokonaisvaltaisesti, että niiden rooli tuntui aina isommalta. Mehän ollaan myös kuunneltu niitä orkesterijuttuja ihan erikseen nyt jälkikäteen ja nehän toimivat helvetin hyvin sellaisenaankin, mikä on ainakin omasta mielestäni vain hyvä asia. Aika monesti kyse oli ihan fiiliksen mukaan etenemisestä ja eri mielentiloissa juttujen kuuntelemisesta. Näissä kokeiluissa Sibeliuksella on aika suuri osuus luovuuden suhteen ja kuten taisi tulla vähän termiä avattua, niin kyse ei ole tässä tapauksessa säveltäjästä!

Raskaan musiikin ja orkestrointien suhteen on kuultu monia ratkaisuja halvimmista sampleista aina oikean orkesterin käyttämiseen asti, kun taas Puppetmaster of Pandemoniumille linja löytyi sieltä hieman paremmalta kotikutoisuuden puolelta.

Max: Oikeaa orkesteria emme olisi siinä mielessä edes voineet käyttää, ettei meillä olisi ollut minkäänlaisia nuotteja antaa niille! Toisekseen tällainen järjettömän isolta tuntuva haaste oli vain hyvä asia ainakin omissa silmissäni, kun tämä kaikki kokeileminen on ollut kuitenkin niin suuri osa koko Chaosweaveria tähän mennessä. Suuret kuviot kasaantuivat aika yksinkertaisesti niin, että Jackin kanssa kopissa mietiskeltiin, että sopisiko tähän kohtaan vaikkapa torvia ja sen jälkeen kasattiin sitten kaikkea sen ympärille, kunnes mukana olikin torvia, viuluja, huiluja, poikasopraanoa ja vaikka mitä. Osa osalta. Varmaan helpompaa olisi luetella niitä soittimia, mitä siellä ei ole! Tavoitteet olivat kyllä kunnianhimoisia, mutta tulokset ovat sellaisia, joista voi olla vähintään ylpeä ja jopa ihan itsekin yllättynyt kaiken sen ruuvaamisen ja säätämisen jälkeen.

Jack: Lähdin itse oikeastaan koko Chaosweaveriin juuri tämän jättimäisen haasteen ja vaikeuden takia, kun oli selvää alusta alkaen, ettei tätä lähdetä toteuttamaan aidan matalimmasta kohdasta kulkien tai kompromisseja tehden, vaan tuomalla annetuista lähtökohdista esille ne kaikkein parhaimmat puolet todella suurella työllä. Kaiken tämän mahdollisti oikeastaan tuo meidän Studio Perkeleemme, jossa työskennellessämme oli mahdollista tehdä kaikkea lähes rajattomasti tuijottamatta kelloa. Kaikki orkestroinnithan on luotu koskettimien ja tietokoneen yhdistelmällä, eli kaikki on kuitenkin jollain tasolla itse soitettu, eikä vain sampleista kasattu. Yksi yllättävä juttu oli se, miten paljon tuohon tuli pianoa ja kai tuo johtuu siitä, kuinka kaikkea tehtiin kuitenkin aika paljon koskettimilla itse riffejä lukuun ottamatta.

Jos nyt näin raakilemaisesti läpi on käyty sekä metallisimmat puolet että suurimmat orkestroinnit, niin mitä kaikkea tämän kaiken takaa oikeastaan löytyy noin samplejen, tehosteiden ja vastaavien puolesta?

Max: Varsinaisia sampleja ainakaan samplen oikeassa merkityksessä ei ole hirveästi, minkä sijaan lähes kaikki on kyllä äänitetty itse. Ensimmäisen kappaleen intro on toki valmiista samplesta väännetty ja samaisen kappaleen sotaäänet on myös samplattu. Muistaakseni kaikki muu on kuitenkin äänitetty itse ja varsinkin nuo puheosuudet ovat sekä minun että Cypher Commanderin tekemiä. Näistä joidenkin sampleksi luulemista naisäänistä on sanottava, että sehän on ihan Ajattaran paitamyyjä Tuunaisen Sanna, joka on sinne tänne hieman voihkinut, eli siinä on ihan ehdasta ihmisäänestä myös kyse. Se onkin sitten ehkä albumin hämärin kohta ja samaisessa kappaleessa on varmaan hämärimmät puheet, mitä olen itse koskaan puhunut. Ne on äänitetty joskus ihan aamulla armottomassa humalassa ja joskus aamulla sai ihmetellä, että onko itse tosiaan puhunut tuolla tavalla joskus.

Näin monipuolisen annin voisi luulla vaativan melkoista sovittamista, joten syntyivätkö sävellykset valmiiseen muotoonsa todellakin näin suoranaisesti rakentelemalla vai olivatko sovituksetkin vielä ihan oma haasteensa?

Jack: Kyllä se koko orkesterien säveltäminen ja kaikkien osien yhteen hitsaaminen oli nimenomaan sitä sovittamista. Sitä sai aika monta kertaa jopa pilkkoa eri kitarajuttuja ja liimailla niitä yhteen, jotta sai koko kappaleen itsessään toimimaan, joten sitä tapahtui ihan perustasolla saakka. Se oli aika raakaa työtä monin paikoin. Albertikin näki paljon vaivaa kitarariffien sovittamisessa siinä ohessa. Ei nyt voi sanoa, että se olisi ihan helposti sujunut, mutta aika hyvin kaikki eri tasot lähtivät rakentumaan, lukuun ottamatta Denied Memorisia. Joka olikin sitten ihan kaikilta tasoiltaan järkyttävän vaikea kappal rakentaa. Sitten taas Son of the Moon syntyi ihan hetkessä kahdestaan Maxin kanssa säädellessä. Ihan vain rumpuja ja kitaraa soittelemalla, siitä tuli riffit ja kaikki muut siihen päälle. Siellä on siis vähän sekä todella helposti rakentuneita juttuja ja hirveästi päänvaivaa vaatineita sovituksia.

Max: Noin muutenkin Chaosweaver toimi omalla tavallaan siinäkin mielessä, että kun yleensä studion tarkoitus on mennä äänittämään sinne ne olemassa olevat kappaleet, menimme me taas säveltämään suuren osan albumista sinne. Se muutti lähtökohtia kokonaisuuden suhteen aika paljon, kun mahdollisuudet olivat tietyissä rajoissa aikalailla rajattomat. Ei tällainen hiominen olisi muuten ollut mitenkään mahdollista. Komppikitarat olivat siinä vaiheessa valmiina ja niiden mukaisesti ja niitä sovittamalla rakensimme siihen päälle kaiken muun ihan viimeiseen tinkaan saakka. Juuri tämän takia kykenimme tekemään albumin tällä tavalla ja se säveltäminen oli oikeastaan tavallaan enemmän juuri sitä sovittamista, vaikkei niin voikaan sanoa ihan täydellä äänenpainolla. Kaikki lähti riffeistä ja studiossa rakenneltiin ensin yksi kerros, sitten toinen ja lopulta niitä oli todella paljon.

Tällaisella rakentelutavallahan varmaa on oikeastaan vain se, että albumi suurin piirtein joko onnistuu täydellisesti tai epäonnistuu täydellisesti?

Max: Se riski oli asia, joka tämän kanssa oli otettava ja se siinä haasteessa kaikkein jännittävintä olikin. Chaosweaverin pelottomuuden tarttua haasteisiin ovat tiivistäneet ainakin Homer Simpson, joka sanoi: "I've tried thousands of times and failed miserably. The Lesson is: Never try", kun taas Yoda tunnetusti totesi: "Do or do not. There is no try", mitkä sopivat Chaosweaveriin hyvin. Vaikka tiedostimme riskin ja haasteet, emme lähteneet yrittämään mitään, vaan me teimme tämän albumin ihan sillä periaatteella, että se tehdään. En tiedä miten hienoinen se raja onnistumisen ja epäonnistumisen välillä oli, mutta mitä enemmän kaikkia kokeiluja ja kerroksien sisäisten kerroksien päälle ynnäämistä tapahtui, sitä varmemmaksi se jonkin ääripään toteutuminen jatkuvasti tuli.

Jos Chaosweaverissa lähdettiin rakentelemaan jotain outoa, kieroa ja hämärää, niin millainen Puppetmaster of Pandemoniumin tunnelmasta loppujen lopuksi oikeastaan tulikaan?

Max: Kai se on juuri häkellyttävän hämärä, outo ja tunnelmallinen. Joku taisi sanoa tästä albumista, että se on kuin suuri elokuva, jolla on kyllä alku ja loppu, mutta siinä välillä ehtii tapahtua kaikenlaista ja tunnelmat vaihtelevat sen mukaan. Paras kommentti tästä taitaa kuitenkin olla Tytär-yhtyeen rumpalin suusta, joka heitti meidän MySpaceen teaserin perusteella, että se kuulosti siltä kuin galaksin rauniot olisivat juuri menneet hänen päänsä yli! Onhan tuossa paljon erilaisia näkökulmia synkkyydestä, mutta sitten vaikkapa White Noisessa mennään jo sinne syvempään avaruuteen kaikkine taustahuminoineen, mistä voisi päätellä, että noita tunnelmia pitää kuunnella jonkinlaisina kaoottisina kokonaisuuksina sen kummemmin osasia erottelematta. Se on jotain niin monitasoista ja -puolista meille itsellemme, että se tunnelma on kyllä koettava itse, jos sen meinaa täysin ymmärtää.

Vokalisoinneista vastasi todellakin lopulta Cypher Commander, joka astui mukaan vasta laulujen äänityksiin, joten miten paljon vokalisoinnit oikeastaan muuttuivat alkuperäisestä ja mihin suuntaan kaikki lopulta meni?

Max: Yhtä kappaletta lukuun ottamatta kaikkiin oli olemassa melko selvät laulurintamat sanoituksineen. Yhteen oli sitten vain sanoitukset ja tämä kappale oli Son Of The Moon, jossa kävi sitten niin, että Cypher totesi saaneensa idean sen suhteen ja painui äänityskoppiin. Ihmeteltiin sitten, että mitä helvettiä se siellä tekee, kun mies tuntui laulavan joka toisen sanan kappaleesta ja sitten otettiin uudestaan, jolloin Cypher lauloi ne puuttuvat sanat. Juuri tällä tavalla muutkin uudet sovitukset syntyivät, koska emme antaneet mitään rajoja äänityksille, vaan annoimme Cypherin vetää ihan omalla fiiliksellä sanoituksien ja musiikin mukaan kaiken uudestaan. Tämä oli ehdottomasti oikea ratkaisu, sillä ei Cypher olisi ensinnäkään halunnut vetää valmiin mallin mukaan, eikä se olisi täysin toiminutkaan. Ne vaihtuvuudet vaihtelevat sitten ihan kappaleittain. White Noisessa ei se lopullinen linja hirveästi oikeastaan muuttunut, kun taas Angel muuttui ihan erilaiseksi. Cypher Commander on sen verran omalaatuinen ääni, että noiden oli hyvä antaa elää omalla tavallaan ja antaa Cypherin tehdä juuri niin kuin halusi, koska siitä syntyi taas yksi mielipuolinen puoli koko Chaosweaverille.

Runsaiden erilaisten tasojen ja tyylien lisäksi Puppetmaster of Pandemonium on vielä kuorrutettu monilla eri vierailijoilla, joita kuullaan pääasiassa vokalistien puolella eri puolilla albumia.

Max: Son of the Moonissa oli ihan selvää, että siihen tarvitaan puhdasta laulua ja mietittiin aluksi, että Tomi Joutsen voisi käydä sitä vetämässä, mutta tultiin siihen tulokseen, että tulos olisi mennyt jo liian Amorphikseksi. Hieman kierosti ajateltiin sitten, että Profane Omenistakin tuttu Jules Näverihän olisi sopiva heppu tähän hommaan ja Jules olikin sen verran fiiliksissä koko kappaleesta, että mies veivasi osuutensa mahtavasti. Entinen Deathchainin laulaja Rotten puolestaan ei ollut laulanut Deathrash Assaultin äänityksien jälkeen mitään ja oli vähän sillä asenteella, ettei mitään ääntä tule lähtemään ja aluksi ei mitään tuntunut irtoavankaan, mutta kun mies sai äänensä auki, niin kyllä pääsi peto irti ja seinät tärisi.

Jack: Se oli erityisen myönteistä tässä vierailijoiden vyyhdissä, että kaikki mukana olleet vierailijat lähtivät mukaan aidosti itse asiasta innostuneena, eikä ketään otettu mukaan vain sen takia, että levyn kannessa voisi olla sitten jokin tarra, jossa lukee että tämä jätkä laulaa levyllä. Mietittiinhän me tarkkaan niitä, mihin kohtaan millainenkin ääni sopii tai mihin sitä tarvittaisiin ja etsittiin sitten sen mukaan oikea ääni oikealla paikalle. Tai toisella suunnalla Munterin Aleksi teki yhteen grindi-kohtaan hieman mustavalkoiset leffat mieleen tuova tunnelmointipätkä. Pääosin nämäkin jutut tulivat juuri siitä, että halusimme jonkinlaista tiettyä juttua johonkin kohtaan ja sille etsittiin tekijää, mutta oli niitä lähtökohtia tietenkin monia matkan varrella.

Aiemmin tuli esille hieman kappaleiden kauhuelokuviin taipuisia teemoja, mutta Puppetmaster of Pandemoniumin teemat eivät ole todellakaan tässä, sillä kaiken takaa löytyy vielä paljon muutakin.

Max: Kolellahan on sellainen hauska tyyli säveltämisen ja muun suhteen, että se keksii ihan ensimmäisenä kappaleelle nimen ja alkaa sitten vasta tekemään sitä. Puppetmaster of Pandemoniumin on lähtenyt teemoiltaan rakentumaan aika paljon tätä kautta, mutta minkäänlaista yhtenäistä teemaa ei oikeastaan ole, jos ei sitten johonkin ihan yleisille ja tunnelmallisille tasoille mennä. Mukaan on eksynyt muutamia ihan erilaisiakin juttuja, kuten vaikkapa Flaming Rain, joka ei kerro minkään sortin kauhujuttuja tai outouksia, vaan toisen maailmansodan pommikoneista. Eli tavallaan kuitenkin sodan kauhuista, joten kyllä se kauhu sieltäkin löytyy. White Noise puolestaan kertoo muinaisista kaaosjumalista, jotka tulevat lihaksi valkoisen kohinan kautta ja kappale päättyy siihen, kun nämä saapuvat maan päälle ja muuta ei paljasteta. Buried in Swampissa liikutaan puolestaan noitavainoissa ja niin edelleen. On siellä kaikenlaisia henkilökohtaisuuksia, kauhuelokuvia ja pelotteluja muutenkin, eli kauhua eri näkökulmista.

Näin valtavan albumin luulisi vaativan vähintään yhtä valtavan operaation viimeistelyn suhteen, joten oliko miksaaminen, masteroiminen ja kaiken yhteen kokoaminen kuinka loputtoman oloinen prosessi?

Jack: Olihan se suhteellisen valtava juttu, mutta miksausta ja muuta tehtiin samalla koko ajan, kun albumia rakenneltiin. Tosin tästä huolimatta viimeiset kaksi viikkoa tuli puristettua ihan täysillä ja viimeisenä yönä tuli masteroitua aamuun asti, minkä kyllä huomasi sitten aamuyhdeksältä kun kaikki oli vielä kesken. Vaikeaahan tässä oli juuri se, että levyn oli tarkoitus olla juuri valtava orkestroitu äärimetallialbumi ja samalla siinä oli niin paljon eri soittimia ja juttuja, että oli todella vaikeaa saada se kaikki kuulumaan hyvällä tasapainolla ja ennen kaikkea säilyttää oleellinen tunnelma. Eikä ne ihan eri tavoin menevät melodiatkaan mitään helppoa käsiteltävää olleet. Kaiken soiton jälkeen kun oli vielä laulujenkin kuuluttava hyvin, niin kyllä se aika paljon vaati kaikkia yksityiskohtia myöten. Pointti koko miksauksessa mustavalkoisesti ilmaistuna, että bändisoittimien, laulujen ja orkesterien pitäisi kuulua tasapainossa ja kaiken pitäisi kuulostaa isolta, eikä kuitenkaan liian kirkkaalta tai tukkoiselta. Tämähän ei missään nimessä ole mikään kitara- tai orkesterilevy, vaan yhtä ja suurta kokonaisuutta, jossa se monesti jo mainittu tasapainoisuus oli varmaan tärkeimpiä avaintekijöitä.

Jos jokin ei mene ihan täysin yksi yhteen albumin teemojen ja musiikin olemuksen suhteen, niin ne ovat kansitaiteet, joiden olisi voinut kuvitella menevän hieman synkempiin ja valtavampiin suuntiin albumin lailla.

Max: Tässähän kävi vähän niin, että oltiin niin innostuneita tuosta Cypher Commanderin hahmosta, että sitä haluttiin tuoda esille jopa vielä enemmän. Meillähän oli ihan eri suunnitelma alun perin ja tämä alkuperäinen kansitaide löytyy nyt vihkosen ensimmäiseltä aukeamalta. Ideanahan on siis se, että albumin nimi on Puppetmaster of Pandemonium ja levyn kannessa itse Puppetmaster, eli Cypher Commander, pitää lankoja käsissään ja jokaiselle kappaleelle on vihkosessa omat kuvateemat. Niissä sitten näkyy, mihin nämä kannessa Cypher Commanderin käsissä olevat sätkynukkejen narut milloinkin menevät ja kappaleissa kuullaan, mitä Puppetmaster of Pandemomium milloinkin tekee eri ihmisille. Yksi ehdottomuus kyllä oli, että kannet ovat valkoiset ja en oikeastaan tiedä, mistä tämä täysi nykyinen muoto tuli, mutta kai se syntyi hieman osa osalta, ihan kuten albumi itsekin rakentui.

Nyt kun koko valtavaksi kuvailtu urakka Puppetmaster of Pandemoniumin ympärillä on viimein saatu ainakin pääosin päätökseensä, ovat tunnelmat bändin sisällä varmasti vähintään sen mukaiset?

Max: Kai sitä voisi sanoa olevansa väsynyt, mutta onnellinen. Varsinkin se kaikki palaute mitä albumista on tähän mennessä tullut, on ylittänyt kaikki mahdolliset odotukset täysin. Tai siis ne kaikki vähät odotukset, mitä tämän kaiken suhteen oikeastaan oli. Jännittävintä tässä on nähdä se, löytääkö tämä musiikki oikeasti kuulijansa tai oikeastaan kuulijakuntansa, mitään kohderyhmää sille kun ei ole kaiketi olemassa. Chaosweaverhan ei ole tehnyt ikinä yhtään keikkaa ja tämä on ensimmäinen levy, joten outoa asetelma tämä vähän on. Voi kai sitä sanoa olevansa myös semisti tyytyväinen siinä mielessä, ettei me tästä parempaakaan albumia oltaisi saatu aikaiseksi juuri nyt ja tämä on vähintään parasta Chaosweaveria juuri tällä hetkellä.

Jack: On siellä varmasti muutamia kohtia, mitkä olisi voinut sovittaa vielä paremmin, miksata paremmin, soittaa paremmin ja tietenkin joistakin kohdista lähtisi nykyään jo ottamaan jotain pois tai laittamaan vielä lisää, mutta nämä fiilikset nyt vaihtelevat ihan koko ajan. Ei tuohon albumiin osaa oikein suhtautua mitenkään. Kokonaisuus kyllä ylitti odotukset ja vaikka siihen luotti koko ajan, niin siinä sai oppia niin paljon kaikenlaista koko tästä jutusta, että tämä kaikki oli kuin iso tutkimusmatka koko Chaosweaverin ytimeen meille itsellemmekin.

Chaosweaverin tähtäimessä on tehdä kaikki asiat joko täysipainoisesti tai olla tekemättä ollenkaan, minkä seurauksena keikkatarjouksia on kyllä sadellut, mutta mahdollisuuksien rajallisuuden takia niihin ei oikein ole tartuttu.

Max: Jopa yksittäiseen keikkaa vaadittaisiin ihan jumalattomasti aikaa, kokonaisesta kiertueesta tai keikkojen ryppäästä sitten puhumattakaan. Meidän keikoilla ei tulisi kuitenkaan ole kyse siitä, että tietty määrä väkeä soittaa metallia pikkuruisen klubin nurkassa. Siinä pitäisi suunnitella ja rakentaa paljon kaikenlaista visuaalista aina puvustuksia myöten, minkä ohella olisi sitten suunniteltava, että mitä siellä lavalla oikein tapahtuu. Nyt kylmiltään emme ole varmasti lähdössä kompromissein vetämään ainuttakaan keikkaa yhtään mihinkään ja asiaan vaikuttaa sekin, että kokoonpanossa on väkeä vähän ympäri Suomea ja keikkaa varten pitäisi treenata materiaalia, jota tämä kokoonpano ei ole koskaan soittanut samassa paikassa.

Kuitenkaan kaiken taustalla eivät taida olla edes ongelmat pelkät shown kanssa, kun Chaosweaverin musiikkikaan ei ole sitä kaikkein mutkattominta soitettavaa?

Max: Jos vaikkapa Nosturiin pääsisi soittamaan oikein kunnolla suunnitellun keikan ihan kokeeksi, niin se voisi olla sopiva paikka. Totta kai pitäisi aloittaa jostain Semifinalista tai Gloriasta, mutta ei meidän kokoonpano ja iso musiikki oikein mahdu sen kokoiseen paikkaan. Sen pitäisi myös näyttää ja kuulostaa hyvältä, eikä noita meidän orkestereitakaan pysty soittamaan aidosti livenä kahdella tai edes kymmenellä kädellä, joten taustanauhoihin sekin menisi ihan välttämättä. Kappaleissa on vielä niin paljon temponvaihdoksiakin, että pitäisi varmasti soittaa vielä klikin kanssa ja muutenkin se tietty kemiä pitäisi olla kunnossa alusta alkaen. Kyllä keikoista on puhuttu jatkuvasti ja tiedämme, että niitä meiltä odotellaan.

Ainakin Puppetmaster of Pandemomniumin perusteella rahkeita visuaaliseen showhun löytyy paljon enemmän kuin monelta muulta, joten onko mitään tiettyä ollut jo nyt mielessä tämän suhteen?

Max: Jos nyt vaikka Nosturiin lähtisimme soittamaan, niin ei sen mitään Lordin kaltaista pommishowta tarvitsisi todellakaan olla, kunhan vain keikka näyttäisi siltä, miltä musiikki kuulostaa. Cypher Commander on ainakin suunnitellut sellaista, että hän olisi keikoilla paikoillaan tai ainakin hyvin ahtaan tilan sisällä koko ajan. Sitä ympyröisi jonkinlainen rinki kynttilöitä ja Cypher Commander sitten vääntelehtisi siellä sisällä omituisiin asentoihin kuin se nukke niiden lankojen varassa. Eikä mitään välispiikkejä. Sekin olisi varmasti yhtä normaalista poikkeavaa, kuten on levykin! Sitten tuota logoamme voisimme varmasti viljellä eri tavoin keikan aikana ja nyt kun on ollut videota suunnitteilla ainakin jossain määrin, niin sen pohjalta voisi rakentaa sitten visuaalisuutta vielä noiden videoittenkin kautta. Keikka toki alkaisi niin, että joukon edessä olisi aluksi esirippu ja savusumua. Esirippu nousee, Cypher Commander on kynttilärinkinsä keskellä, koko bändi on mukana lavalla ja mitään ei tapahdu. Kaikki ovat paikallaan ja mitään ei kuulu eikä näy.

Vaikka takana on viiden kuukauden piinaava studioaika Puppetmaster of Pandemoniumin kanssa, ei Chaosweaver ole jäämässä yhden albumin viritelmäksi, minkä sijaan tulevaisuus on ainakin sumuisesti näkyvissä.

Max: Kappaleitahan syntyy koko ajan ja armoton luomisvimma on tuon koko levyn tekemisen jäljiltä edelleen päällä, eli tekisi melkein mieli tehdä toinen levy putkeen. Ehkä ei kuitenkaan tehdä, kun olisi mukavaa olla joskus kotonakin. Toisen ja kolmannen albumin alustavat linjaukset ovat kuitenkin jo olemassa, vaikka saattavatkin ajan kanssa muuttua hieman. Kolmannen albumin olisi tarkoitus olla niin överi ja yltiö sinfonia, kuin vain ikinä pystyy olemaan ja kuin vain ikinä kyetään tekemään. Sillä albumilla olisi tarkoitus vetää koko sävellysprosessikin ihan päälaelleen, eli se lähtisi siitä suuresta sinfoniasta ja sitten katsottaisiin, miten sinne sopii bändisoittimia sekaan. Nythän olemme siis tehneet melkeinpä toisinpäin, vaikka sovittamista ihan molempiin suuntiin onkin tapahtunut. Sen takia tämä on juuri kolmas levy, koska tämän kaiken saavuttamiseen teknisestikin menee vielä pitkä aika, jotta voidaan saavuttaa sellaista tasoa mitä tuolle albumille haluamme.

Tunnetusti ensimmäisen ja kolmannen albumin välillä on kuitenkin sellainen asia, joka tunnetaan nimellä toinen albumi, jonka suunnan voisi arvailla menevän johonkin tälle välille tai johonkin ihan eri ääripäähän?

Max: Toinen albumi olisi sitten ensimmäiseen ja kolmanteen verrattuna sitä toista ääripäätä, eli se tulisi olemaan todella metallipainotteinen albumi ja fiilikseltään lähellä tätä kovasti pitämäämme The Kovenantin Animatronicia. Se olisi sitten hieman suoraviivaisempaa jälkeä ja jossain määrin mukana on varmasti myös enemmän koneita, eikä niin överiksi kasvateltua sinfoniaa. Nämä ovat kuitenkin vain suunnitelmia ja ensimmäisestäkin levystä tuli jo ihan erilainen alkuperäiseen nähden. Ei niitä biisejä tunnista edes samoiksi, mitä ne olivat alun perin. On ollut kyllä puhe, että kaikki albumit olisivat jatkossa ihan täysiä teemalevyjä. On kyllä puhuttukin jo hieman, millaisia juttuja näissä alettaisiin käsitellä.

Jos ajatellaan niin, että Chaosweaver tulisi jo ensimmäisellä albumillaan herättämään sen verran huomiota, että mahdollisuudet paranisivat entisestään, olisiko kiinnostusta laajempien orkesterien tai vastaavien suurempien kuvioiden hyödyntämiseen?

Jack: Uskoisin että tulemme jatkamaan siinä mielessä samalla linjalla, että tämä studiossa kokeileminen ja koneellisesti orkesterien luominen jatku, eikä siihen sotketa ainakaan oikeita orkestereja mukaan ihan äkkiä. Tottakai keikka orkesterin kanssa olisi hauska soittaa joskus, jos nyt ihan övereihin haaveisiin mennään, ja en oikeastaan pistäisi tiettyjen oikeiden soittimien käyttämistä pahakseni, mutta enpä tiedä. Eihän meillä olisi ensinnäkään orkestereille antaa ainakaan toistaiseksi edes minkäänlaisia nuotteja ja Chaosweaver perustuu muutenkin sen verran paljon juuri studiossa kokeiluun, eikä se taitaisi olla mahdollista oikean orkesterin kanssa. Ellei sitten löytyisi sellaista orkesteria, joka asuisi kanssamme ja suostuisi kaikkiin oikkuihin.

Max: Olihan tähän ainakin puolivakavia mahdollisuuksia jo tätä ensimmäistä levyä tehdessä. Paras kaveri opiskelee Sibelius Akatemiassa ja se otti melkein itseensä, kun sai tietää meidän tehneen kaiken koneilla. Sanoi sitten siihen, että ette kyllä enää ikinä tee tällä tavalla kaikkea koneilla, vaan minä vaikka itse hankin teille kaikki soittajat ja tulen vielä itsekin soittamaan. Viulisteja, sellisteja ja kaikkia mahdollisia se lupaili, mutta en nyt ihan äkkiä siitä innostunut. Nuo ensimmäisenkin levyn orkesterit kuulostavat nimenomaan hyvältä, jolloin se on ihan sama, kuulostavatko ne aidoilta vai eivät. Voi olla että Tytär-yhtyeen vetopasuunan soittaja päätyy joskus levylle, kun sen olisi tarkoitus tulla nytkin, eli yksittäisiä sooloja voisi tulla! Tämä kaikki on sitä paitsi tähän mennessä ollut jopa niin inspiroivaa, ettei kaikki jää edes enää Chaosweaverille, vaan kaikkea muutakin on syntynyt.

Chaosweaver on siis tehnyt vasta yhden albumin, mutta jo nyt sivurprojekteja on syntynyt. Eikä edes yhtä tai kahta, vaan peräti kolme, jopa levyttämään suuntaavia sellaisia.

Max: Seuraavaksi lähdemme varmaankin työstämään nimellä "Yhden tähden sheriffi" kulkevaa projektia. Sen konsepti on suurin piirtein sellainen, että Enrio Morricone kohtaa Ismo Alangon kohtaa Mokoman, tai jotain sinne päin. Elikkä suomenkielistä todella länkkärihenkistä musiikkia, joka ei ole metallia tai poppia, mutta ei oikeastaan siltä väliltäkään. Toistaiseksi kaikki kappaleet kertovat Jaloviinasta, mutta ne tullaan vielä sijoittamaan Villiin länteen. Eli siitä tulee sellainen äänikirjamainen juttu, jossa on yhtenäinen tarina ja mukana on myös kertoja. Siitä ollaan kyllä todella innoissamme ja se on vähän sellainen juttu, jota on pakko tehdä, koska Chaosweaverissa oli niin armottomasti hommaa. Tässä on sentään vain kitara, basso ja laulu, ehkä paikoitellen mandoliinia tai vastaavaa. Katsotaan nyt, eiköhän tämä suurprojektiksi muutu vielä, kun pyydetään A-P Nikkola ja Jack Black vieraiksi. Yksi juttu on sitten punk-projekti, joka jää varmaan meidän keskeiseksi. Kolmantena taas tullaan ainakin johonkin pisteeseen pyörittämään konemusiikkia, joka on lähtöisin pääosin Jackin kynästä ja siitä tulee jotain helvetin kovaa Prodigy-henkistä venkoilua, jos vain saadaan vietyä se loppuun saakka.

Loppuun onkin vielä hyvä tuoda Chaosweaverin teemojen mukaisesti esille niitä kaikkein parhaita ja hirveimpiä kauhuteoksia, mitä armollinen kulttuurimme on päättänyt aikanaan historiaan puskea.

Max: Lähdetään vaikka siitä, että Bram Stokerin Dracula on ensinnäkin helvetin hieno kirja ja toisekseen todella mahtava elokuva! Onhan varsinkin elokuvassa vähän Ville Valo-meininkiä, eli rakkautta ja kuolemaa, mutta se toimii. Gary Oldman on sitä paitsi mahtava näyttelijä. Sitten ihan erilaiselta suunnalta ensimmäinen Nightmare On Elm Street, jossa taisi olla myös ensimmäinen Johnny Deppin elokuvarooli. Clive Barkerin filmatisoinneista pidän kovasti ainakin Nightbreedista ja Hellraiserista. Stephen Kingin filmatisoinneista puolestaan Pet Cemetary on ihan pimeä, varsinkin se pikkulapsi, jonka olemus pitäisi kyllä saada sisäistettyä Chaosweaverin tuleviin levytyksiin.

Jack: Blair Witch Project on sellainen leffa, jota varmaan herjataan, mutta se toimii pirun hyvin. Varsinkin kun aikanaan ei katsoessaan tiennyt, mistä siinä oli tarkalleen kyse ja se pääsi iskemään vähän puun takaa koko konseptillaan.

Max: Monet uudemmat kauhuleffat ovat vähän sellaisia, joita ei meinaa jaksaa katsoa mitenkään. Voivat ne olla ihan hyviäkin, mutta tuo vanhan koulukunnan meininki toimii paremmin. Jacksonit ja Raimitkin tekevät nykyään Spider-maneja ja Lord of the Ringseja, vaikka tiettyihin aikoihin asiat olivat paljon paremmalla suunnalla.




Puppetmaster of Pandemonium ilmestyi 30.04.2008
Näytteitä albumilta MySpacessa: www.myspace.com/chaosweaverband
Yhtyeen kotisivut osoitteessa: www.chaosweaver.info

Haastattelu © Korroosio.fi
Kuvat © Chaosweaver

Haastatteli: Aki Nuopponen