Kun muusikko on antanut kaikkensa musiikkinsa eteen jo neljännesvuosisadan ajan, julkaissut pitkälle toista kymmentä albumia, tehnyt jopa tuhansia keikkoja ja kokenut kaiken mahdollisen raskaan musiikin maailmassa, voisi tämän kaiken luulla turruttaneen ihmisen jo monta kertaa tai nostaneen hänet kauaksi maanpinnalta. Näin on varmasti käynyt monessakin tapauksessa, mutta Warlockista ja Dorosta tunnettu Doro Pesch on toista maata. Nähtyään heavy-metallin nousut ja laskut ja tehtyään toinen toistaan hienompia albumeja, on Doro ehtinyt nähdä 25-vuotisen uransa aikana nähdä monia musiikkimaailman ääripäitä, menettämättä kuitenkaan tuumaakaan vilpittömästi innostuksestaan asiansa suhteen. Juuri julkaistun kymmenen Doro-albumin, Fear No Evilin, myötä tunnistettavasta äänestään ja tinkimättömyydestään tunnettu Doro Pesch puhuikin yhä kaikesta siihen sävyyn, kuin valmiina olisi ensimmäinen albumi ja edessä ensimmäinen kiertue.

Viime vuoden lopulla Warlock vuodet mukaan lukien Doro juhlisti 25-vuotista taivaltaan musiikkimaailmassa, minkä yhteydessä yksi jos toinenkin kysyi itseltään, onko aikaa kulunut niin paljon?

Doro: Aika on välillä todella hämmentävää! Sen kulumisen huomaa vasta tällaisessa tilanteessa, kun viettää pyöreitä syntymäpäiviään tai vaikkapa tällaisia juhlistamisia. Huomasin viime syksynä ajattelevani yhä useammin sitä, kuinka upeita aikoja olen saanut elää ja kuinka arvostan jopa niitä kaikkein vaikeimpia hetkiä 25-vuotisessa musiikkihistoriassani. Tietyllä tavalla näin pitkä taival on ollut jopa pieni selviytymistaistelu kaikkine ylä- ja alamäkineen 80-luvun alusta saakka, mutta oli kyse mistä tahansa ajasta, olen aina saanut tavata ihania ihmisiä, työskennellä upeiden muusikoiden kanssa. Toisaalta 25 vuotta tuntuu hirvittävän suurelta luvulta, mutta silti jopa ihan varhaisimmat aikani laulajana tuntuvat edelleen todella läheisiltä, mitä tämä juhlistaminen on vain korostanut!

On siis kulunut vain hetki, kun Warlock julkaisi ensimmäisen albuminsa Burning the Witchesin vuonna 1984, jolloin heavy-metal eli todella valtavaa murroskauttaan 80-luvun hämmentävinä aikoina?

Doro: Kaikki Burning the Witchesin saama huomio ja suosio oli ihan käsittämätön yllätys meille itsellemme! Tunsimme vain tehneemme parhaamme ja toteuttaneemme oman unelmamme kokonaisen levyn suhteen, emmekä uskoneet, että levy merkitsisi kenellekään mitään sen enempää. Muistan vieläkin, kuinka aluksi albumin itsensä julkaiseminen oli uskomaton asia, mutta kuinka noin vain hetken päästä kaikki olivat kimpussamme ja albumi aloitti yhden hienoimmista ajoista elämässäni. Kaikki oli tietenkin ihan uutta ja ihmeellistä, mutta vielä tänäkin päivänä Burning the Witches kuvastaa minulle todella vahvasti aikoja juuri ennen 80-luvun puoliväliä. Olimme nuoria ja paloimme halusta antaa kaiken itsestämme musiikille, mitä heavy-metal kansa odotti suut ammollaan.

Jo debyytti toimikin melkoisena kipinänä Warlockille, minkä voi huomata siitäkin, kuinka bändin taival päättyi jo kolmisen vuotta myöhemmin, Triumph and Agonyn oltua kuitenkin jo neljäs albumi.

Doro: En ihmettele tänäkään päivänä yhtään, minkä takia Triumph and Agonysta tuli Warlockin ja jopa koko urani menestynein albumi, sillä se todellakin päätti Warlockin taipaleen huipulle niin suosion kuin metallimme tasonkin suhteen. Triumph and Agony on kyllä niin kasaria kuin heavy-metal voi olla vastavoimaista kanttaan, rumpusoundejaan ja heavy-metalliaan myöten, mutta juuri se albumissa onkin parasta! Vielä nykyäänkin pidän jatkuvasti settilistoissani All We Area ja Für Immeria, eivätkä nämä kappaleet tunnu kuluvan puhki millään itsellenikään. Albumi julkaistiin juuri sillä hetkellä, jolloin 80-lukulainen metallin uusi aalto oli huipussaan, mutta en usko että Triumph and Agonyn onnistuminen oli vain ajoituksesta kiinni, koska se on kestänyt aina hyvin ajanhammasta.

Kaksi vuotta myöhemmin kokonaan uuden aikakauden aloitti ensimmäinen Doro-albumi Force Majeure, joka ei itse asiassa harpannut kovinkaan kauaksi sivuun Warlockin neljän albumin linjasta?

Doro: Oli hienoa että Force Majeure onnistui niinkin hyvin kuin se onnistui, kun ottaa huomioon, millaisia aikoja elimme ennen tuota albumia. Pian Triumph and Agonyn jälkeen välimme Warlockissa alkoivat kiristyä ja lopulta bändi päätyi hajoamaan, vieläpä melko ikävien nimikiistojen ja muiden värittämänä. Aloimme ensin tehdä uutta Warlock-albumia, mutta menetimme nimen kesken levyn tekemisen ja lopulta levy-yhtiöltä oltiin sitä mieltä, että Force Majeure tulisi julkaista oman nimeni alla. Se oli näin jälkikäteen ajateltuna ihan hyvä ajatus, mutta tuolloin vierastin koko alleviivaamista hieman. Sanoisin ettei Force Majeure ole ihan yhtä hyvä albumi kuin Triumph and Agony, mutta itse olen jotenkin mieltänyt levyn jopa hieman enemmän Warlockiksi kuin suoraksi Doro-albumiksi!

Jos Force Majeure vielä olikin lähellä Warlockin aikoja, olivat kuusi vuotta myöhemmin albumilla Machine II Machine sävyt muuttuneet lähes täysin, ihan kuten raskaan musiikin maailmalla muutenkin.

Doro: 90-luvun puoliväli oli todella vaikeaa ja lähes mahdotonta aikaa pärjätä puhtaasti heavy-metallilla, vaikka tietyt pienet fanikunnat olivatkin olemassa aina. Joidenkin albumien ja keikkojen jälkeen ei voinut koskaan olla varma seuraavien mahdollisuudesta. Jos ajattelen nyt Machine II Machinea, löydän siitä oikeastaan kaksi erityisen hyvää asiaa. Itse albumi on vähän niin ja näin, mutta tuohon aikaan kokeilujen tekeminen oli oikeastaan vain eduksi tulevaisuutta ajatellen ja jos Machine II Machine oli jotain erityisesti, oli se alku sille tulevalle suunnalle, jonka seuraava albumini Love Me in Black vei selvästi parempaan suuntaan. Tiedän miten Machine II Machineen suhtaudutaan yleisesti ja en puolustele sitä liikoja, koska oli jäi melko hataraksi ja eksyneeksi kokonaisuudeksi.

Viimeistään nelisen vuotta myöhemmin albumilla Fight asiat olivat jälleen kääntyneet päälaelleen, kun uuden vuosituhannen taitteessa metalli alkoi jälleen nostaa päätään jopa aiempaa  lujemmin?

Doro: Fight oli ensimmäinen albumi pitkään aikaan, jolla saatoimme palata täydellisen luottavaisesti siihen minkä osaamme parhaiten, koska saimme ensimmäistä kertaa aikoihin huomata heavy-metallin tekevän räjähdysmäistä paluutaan. Hetken aikaa tuntui ihan siltä, kuin aikaa ei olisi kulunut kymmenen vuoden aikana ollenkaan ja palasimme juurillemme puhtaan heavyn pariin, minkä seurauksena pääsimme jälleen kiertämään maailmanlaajuisesti. Oli mahtavaa huomata, kuinka metallia oli ilmassa enemmän kuin koskaan aiemmin ja pääsimme lopulta kiertämään Thaimaata ja Australiaa myöten. Fightista tuli aika kapinallinen ja todella raskas albumi, joka ei välttämättä sekään ole kokonaisuutena parhaita levytyksiämme, mutta jyrää silti omalla ehdottomuudellaan!

Mainittuun 25 vuoden aikana myös raskas musiikki kaikkine sivujuonteineen on jo itsessään kasvanut ja muuttunut valtavasti, minkä todistaminen on ollut varmasti valtava kokemus jo itsessään.

Doro: Kaikki nämä vuodet ovat olleet ennen kaikkea omaan asiaansa ja metalliin uskomista. Oli tietenkin omalla tavallaan helppoa aloittaa kaikki 80-luvulla, jolloin metalli lähti valtavaan nousuun vielä 70-lukuakin isompana juttuna ja tuolloin tuntui hetken siltä, kuin koko maailma olisi valeltu metallilla keneltäkään kysymättä. Tuolloinkaan asiat eivät olleet kuitenkaan käytännössä helppoja, mutta sitä 90-luvun todella vaikeaa aikaa ei ole sanottu sellaiseksi turhaan. Tuolloin oli todellakin pakko uskoa itseensä ja metalliin täydestä sydämestä, yrittää paljon kaikenlaista musiikkinsa hengissä pitämiseksi ja tehtävä uhrauksiakin, mutta 2000-luku on ehdottomasti palkinnut tämän hienommin kuin osasin kuvitellakaan, metallin noustua jälleen ansaitsemilleen tasoille.

Eräällä tavalla raskaan musiikin maailma on siis kulkenut läpi tietynlaisen ympyrän, mutta samalla asiat ovat muuttuneet paljon, varsinkin ulkomusiikillisissa asioissa ja tietenkin alan bisneksessä?

Doro: Hauskinta tässä kaikessa on se valtava muutos, joka on johtanut kaiken todella tarkkaan lokeroimiseen. Ihan 80-luvun alussa ja jopa Warlockia edeltäneen bändini kanssa emme edes tienneet tekevämme heavy-metallia, koska sillä ei ollut niin leimallista määritettä tai nimeä tuolloin! Lopulta metallin maailma alkoi ensin näkyä fanizinejen muodossa, sitten valtavien lehtien ja TV:n kautta aina internetiin saakka. 80-luvun alussa levy-yhtiöt eivät vielä oikein tienneet, miten metallibändeihin pitäisi suhtautua ja juuri kun tämä asia oli saatu kuntoon 90-luvun alussa, kääntyi metallin suosio päälaelleen ja jotenkin se kaikki oli rakennettava uudelleen. Kaikessa on tietenkin ollut heidän puolestaan aina kyse rahasta, mutta useimmiten myös rakkaudesta musiikkia kohtaan.

Tuorein Doro-albumi ei ole mikä tahansa albumi, vaan yhtä aikaa 25-vuotisen taipaleen ja kymmenennen Doro-albumin merkkipaalun juhlistaja, mikä ei kuitenkaan ole koko albumin ydin.

Doro: En antanut ajatuksen jonkinlaisesta juhla-albumista viedä huomiota hyvän levyn tekemisestä, mutta halusin kuitenkin, että Fear No Evil kattaisi ihan ainutlaatuisella tavalla kaikki kuluneet vuodet. Näin albumin varrelle tuli sekoittaa 80-lukulaista heavy-metallia, mahtipontinen intro-kappale, todellisia metallihymnejä, hieman erikoisempia vetoja ja vielä sitä tuoreempaa todella raskasta Doroa lähempää nykyaikaa. Tietenkin albumi tuntuu vielä todella uudelta ja läheiseltä itsellenikin, mutta jonkinlaisen perusvarman albumin sijaan uskon meidän saaneen aikaan sekä uutta että vanhaa hienosti yhdistävän kokonaisuuden, joka ei myöskään jää tasapaksuksi vanhan lämmittelyksi tai väkinäisyydeksi, minkä sijaan mukana on joitakin kovimpia tekemiämme kappaleita ikinä.

Monesti on puhuttu tutusta ja luotettavasta heavy-metallisesta Dorosta albumista riippumatta, mutta lopulta myös Fear No Evil eroaa aivan omalla tavallaan muista tuotannon levytyksistä?

Doro: Tietenkin itse näen kaikki albumimme yksilöinä, mutta kyllä Fear No Evil erottuu jopa hieman tavallista enemmän siitä niin sanotusta totutusta Dorosta. Jos lähdetään liikkeelle ihan perusasioista, sanoisin Fear No Evilin olevan hieman rankempi ja raskaampi edeltäjäänsä verrattuna. Warrior Soul oli hyvä ja melko heavy ja hieman rockimpi albumi, kun taas Fear No Evil tihkuu aikalailla puhdasta ja raskasta metallia. Olen aina pyrkinyt tekemään jokaisen albumin oman aikansa kuvastajaksi ja tunteitteni heijastajaksi. Fear No Evilin kohdalla tunsin yhä enemmän suurta luottoa heavy-metallin voimaan ja samalla myös tietynlaista juhlavuutta, kun ajattelin monesti albumin teon aikana kaikkia niitä aikoja, jotka elämääni heavy-metallin parissa on jo kulunut.

Toisinaan laulajan nimellä kulkevat niin sanotut soolobändit painottavat jopa liikaa vokalistia itseään, kun taas Dorossa on aina ollut kyse nimenomaan kappaleista ja näin myös Fear No Evililla.

Doro: Siitä lähtien kun Warlock lakkasi olemasta ja aloin tehdä musiikkia nimeni alla, en ole osannut ajatella tätä kaikkea varsinaisesti sooloprojektinani, vaan ennemmin yhtälailla bändinä kuin Warlockiakin. Joskus kappaleessa tai sen osassa olen tietenkin itse jonkinlaisessa keskiössä, jos laulut merkitsevät sillä hetkellä eniten, mutta ääneni ei ole mielestäni koskaan ollut mikään itseisarvo musiikissamme. Hyvät kappaleet ovat hyviä kappaleita ja huonot taas huonoja, eikä laulaja niitä kykene pelastamaan. Useimmiten kappaleissamme tärkeintä on kokonaisuus riffejä, vokalisointeja ja kertsejä myöten, mutta joskus teemme tietenkin vaikkapa laulu- tai sanoituspainotteisia kappaleita, kun haluamme tuoda jotain tiettyä puolta ulosannistamme esille erityisesti.

Kun kerran Dorossa on kyse yhtälailla laulajasta kuin soittajista nimenomaan bändimäisellä tavalla, miten paljon eri ihmisillä on ollut vaikutusta esimerkiksi Fear No Evililla ja sen yksityiskohdissa?

Doro: Aina täyden yhteistyön tekeminen ei ole tietenkään helppoa, kun tuntee itse tietävänsä täsmälleen mitä haluaa tehdä ja vaikka jokin idea voi kuulostaa todella hyvältä, toimii se jonkinlaisena oman itsensä kappaleesta pois repivänä tekijänä. Se on ollut aina hankalaa. Tein muutama vuosi sitten soundtrackmaisen projektin ja se oli todella palkitsevaa, koska en ollut siinä niin täydessä vastuussa kaikista asioista, kuin Doron kanssa olen. Dorossa olen itse ainoa bändin jäsen, joka on mukana säveltämisessä, sanoittamisessa, sovittamisessa, äänityksissä, miksaamisessa ja niin edelleen, mutta en kykenisi ikinä vähättelemään kenenkään muun roolia. Fear No Evilkin kasautui niin monen ihmisen panoksesta, että kenet tästä joukosta pois ottamalla tulos olisi erilainen!

Vielä 80-luvulla monen musiikin oli osuttava ehdottomasti johonkin lokeroon, kun taas nykyään rajojen rikkominen on ennemmin hyve ja tätä tapahtuu myös Fear No Evililla omalla tavallaan?

Doro: Jos jokin asia vanhoissa ajoissa oli turhauttavaa, oli se nimenomaan se, kuinka jonkun bändin oli soitettava joko heavya, punkkia, rockia tai vastaavaa ja ainoastaan sitä, puhuttiinpa sitten itse musiikista tai vaikka pukeutumisesta. Itse olen taas aina ajatellut asian juuri päinvastoin, eli minulle heavyssa on kyse asenteesta ja vapaudesta. Fear No Evilillakin on mukana monenlaisia kappaleit ja riffejä, joita joku voisi halutessaan lokeroida heavyksi, rockiksi, speediksi, tuplabasaripoweriksi tai vaikka popiksi, jos oikein kovasti alkaa kaivella yksityiskohtia. Itselleni taas vain hyvät kappaleet ja niiden välittämät tunnelmat ovat kaikki kaikessa, jolloin olen valmis käyttämään mitä tahansa keinoja, jotta saan juuri sen oikean fiiliksen välitettyä musiikkini kautta ihmisille.

Pitkin heavy-metallin vuosikymmeniä on nähty monia erilaisia bändejä, jotka ovat tasapainoilleet esimerkiksi raskauden, melodisuuden ja kertosäekeskeisyyden välillä, mikä ei ole aina helppoa?

Doro: Monethan ovat aikojen kuluessa sanoneet, kuinka rockissa ja metallissa on kyse kapinasta, äärimmäisyydestä, rajojen rikkomisesta ja samalla myös tasapainosta, mutta itse olen aina ollut siitä hankala, että haluaisin musiikkini olevan yhtä aikaa kaikkea! Pidän todella paljon raskaasta metallista ja joskus ajattelen, että mitä raskaammaksi metalli menee, sen parempaa se on. Samalla myös ikimuistoisen tarttuvat melodiat ovat lähes kaikki kaikessa ja unohtaa ei saa myöskään kertosäkeitä, joilla voi luoda todella hienoja jännitteitä kappaleisiin. Jo raskauden ja melodisuuden välillä on todella vaikeaa löytää itseäni tyydyttävää tasapainoa, mutta kun pidän vielä kunnon tunnelmoinneista, kokeilevuudesta, mahtipontisuudesta ja niin edelleen, on vain tehtävä hieman kaikkea.

Jokaiselta Doro-albumilta on aina noussut esille muutamia niin sanottuja avainkappaleita, joten mitkä kappaleet nimeäisit tällaisiksi Fear No Evililta ja miten suuri merkitys niillä lopulta onkaan?

Doro: Kun aloin kirjoittaa albumia yksin New Yorkissa, ajattelin paljon tulevaa juhlakonserttia ja kaikkea sitä, mitä minulle on tänä aikana tapahtunut. En halunnut keskittää koko albumia tämän ajatuksen ympärille, mutta halusin kirjoittaa muutamia kappaleita luomaan ydintä albumille tässä hengessä ja nämä kappaleet olivat Celebrate ja The Night of the Warlock. Kaikki lähti liikkeelle halusta luoda albumille selkärangaksi muutamia todella suureellisia hymnejä, jotka muistuttaisivat itseäni All We Aren kaltaisista klassikoista. Ihan toisella tavalla tärkeä kappale olikin sitten I Lay May Head Upon My Sword, joka toi Fear No Evilille selvästi raskaampaa ja vakavampaa puolta heti alussa ja jollakin näiden ääripäiden välillä koko albumi alkoi muotoutua kuin itsestään.

Tietynlaista juhlavuutta Fear No Evilille tuovat tietenkin sen runsas vierailijakatras, joissa kuullaan monia ääniä aina Angela Gossowia, Floor Jansenia, Sabina Classenia ja Tarja Turusta myöten.

Doro: Näin Tarjan ensimmäistä kertaa keikalla vuoden 2002 Wacken Open Airissa ja olin siltä seisomalta ällistynyt siitä, kuinka uniikki ääni Tarjalla oli ja kuinka hän täytti koko festarialueen käyttämällä sitä juuri oikein. Vierailun kipinän voisi sanoa alkaneen jo tuosta, mutta todellisuudessa kaikki alkoi jonkin aikaa sitten, kun pitkäaikainen nyrkkeilijäystävättäreni päätti uransa ja sävelsin hänen jäähyväisiinsä kappaleen nimeltään Queen. Tuossa tapahtumassa tapasin myös Tarjan ja päätin, että minun on kerta kaikkiaan saatava hänet mukaan albumilleni ja Walking With the Angels oli juuri se oikea kappale. Toinen tällainen juhlava kappale Fear No Evililla on tietenkin Celebrate, jonka oli tarkoitus olla alusta alkaen mammuttimainen juhlakappale, jonka kuoroon halusin mukaan faneja ja kaikenlaisia mahdollisia naislaulajia metallin maailmasta. Se vaati aikamoista järjestelyä ja aikaa, mutta lopputuloksen kuultuani sain huokaista, kuinka kaikki oli ehdottomasti sen arvoista!

Sanoituksiltaan monet Doro-kappaleet ovat vaikuttaneet liikkuvan aina jossain todella vakavien ja hieman rehvakkaampien aiheiden välillä, mikä korostanee juuri metallin vapautta entisestään?

Doro: Tiettyyn pisteeseen saakka sellaisien todellisten metallijulistuksien kirjoittaminen on tietenkin hauskaa, mutta haluan aina upottaa musiikkiini niin paljon itseäni, jolloin kyse on oltava myös henkilökohtaisista asioista. Fear No Evililta ja aiemmilta levyiltäni voi kyllä löytää yksinkertaisesti sanoitettuja kappaleita, joissa pyrin julistamaan kovaan ääneen vaikkapa jonkinlaista sanomaa tai vaikka sitten rakkautta fanejani kohtaan. Yhä enemmän mukana on kuitenkin jopa niin henkilökohtaisia tekstejä, etten halua avata niitä liikaa. Olen kuitenkin avautunut kappaleissani omalla tavallani monista todella raastavista aiheista, kuten ystävieni sairauksista, isäni kuolemasta, riippuvuudesta, ristiriitaisista tunteista ja niin edelleen, joihin moni voi varmasti samaistua vakavasti.

Kaiken tämän keskellä on pakko myöntää, että jos yksi asia Fear No Evililla nousee hieman kielteisesti esille, on se omituisella tavalla vaihteleva soundien taso valtavasta jyräyksestä haparointiin.

Doro: Valitettavasti tiedän mitä tarkoitat ja yritimme tehdä todella paljon asioita tämän estämiseksi, mutta lopulta aikataulut kaatuivat niskaamme ja emme voineet korjata kaikkea. Juuri suuren Celebraten kaltainen kappale on kaikista eri laulajistaan huolimatta hiottu ihan viimeisen päälle ja yleiseksi linjaksi otimme, että levyn pitää kuulostaa yhtä aikaa raskaalta ja tarttuvalta. Jossain vaiheessa vastaan tuli kuitenkin ongelmia erityisesti muutamissa kappaleissa, joista Caught in a Battle on varmasti yksi pahimmista kiintopisteistä. Äänityksissä oli vain tapahtunut jotain sellaista, minkä ansiosta vaihtoehtoinamme oli joko korostaa rumpuja lauluja ja kitaroita tai rumpuja, jolloin päädyimme tekemään hieman karumman kuuloisen kompromissin muutamiin kappaleisiin.

Palataksemme neljännesvuosisadan juhlistamiseen, nähtiin viime vuoden lopulla myös valtava erikoiskeikka, joka taisi lopulta kasvaa melkoisen massiiviseksi tapahtumaksi ansaitsemallaan tavalla?

Doro: Se oli ihan uskomatonta! Lähdimme järjestämään tuota keikkaa ihan kuin mitä tahansa muutakin, mutta lopulta paikalla oli yli 9000 ihmistä ympäri maailmaa. Paljon tuttuja ihmisiä vuosien varrelta, vielä enemmän tuttuja faneja jotka ovat olleet mukanani aina ja niin edelleen. Olihan sen tarkoitus olla erikoinen keikka muutenkin, mutta lopulta siitä tuli valtavassa paikassa soitettu yli kolmen ja puolen tunnin spektaakkeli. Soitimme osan setistä nykyisen bändini kanssa, minkä lisäksi lavalle nousivat vanhat Warlock-jäsenet soittamaan ihan erityisen Warlock-osuuden keikalle ja vielä tämänkin lisäksi mukana olivat niin Tarja Turunen, Bobby Ellsworth, Warrel Dane kuin niin monia muitakin upeita ihmisiä, minkä jälkeen tuon keikan massiivisuutta ei meinaa vieläkään tajuta.

Oleellisin huolenaihe näin massiivisen keikan suhteen lieneekin se, tuleeko se vielä kaikkien kansojen saataville ympäri maailmaa ansaitsemansalaisen DVD-kokonaisuuden muodossa?

Doro: Ehdottomasti! Ihan tämän juhlistamisen keskipisteeseen se ei nyt ehdi, DVD:n työstämiseen kun menee jonkin aikaa ja tässä ilmestyi tämä uusi albumikin välissä, mutta emme todellakaan jätä jotain näin ainutlaatuista ikuistamatta. Koko yli kolmen tunnin keikka tulee mukaan DVD:lle, minkä ohella mukaan tulee dokumenttia sekä levynteosta että keikan järjestämisestä, pientä historiikkia, haastatteluja, musiikkivideoita ja kaikkea mahdollista. Siinä kaikessa on todella paljon hiomista ja en edes usko, että tuo kokonaisuus mahtuu yhdelle tai edes kahdelle DVD:lle! Se tulee olemaan kaikkea sitä, mitä Doroa tai Warlockia koskaan kuunnelleet voivat unelmissaan haluta ja en usko että kukaan pettyy, kun tämä DVD julkaistaan vielä kuluvan vuoden loppuun mennessä.

Tällaisen valtavan juhlakeikan vastapainoksi onkin hyvä palata sinne ihan toiseen ääripäähän, eli millainen oli ihan ensimmäinen keikkasi ja minkä bändin riveissä pääsit tämän ylipäänsä kokemaan?

Doro: Ihan ensimmäisen keikaksi luettavissa olevan esiintymisen tein Snakebiten kanssa. Snakebite oli jonkinlainen autotallibändini ennen Warlockia ja se oli jo kova koulu itselleni musiikin koukkujen suhteen. Joka tapauksessa itse keikka taisi tapahtua jonkinlaisella punk-klubilla ja voin sanoa, että keikka oli ikimuistoinen vähän vääristä syistä. Jo tuohon aikaan yleinen punkin ja heavyn vastakkainasettelu sai aikaan katastrofin, kun ennen keikan puoltaväliä yleisöä kipusi lavalle ja alkoi hajottaa soittimiamme ja vahvistimiamme! Ihan kuin tuossa ei olisi ollut tarpeeksi, heilui keikan alussa eturivissä joku aseen kanssa ja jostain syystä kukaan ei ottanut asetta tältä pois. Voisi sanoa, että sain ensimmäisellä keikallani kokea aika äärimmäisen keikkakokemuksen!

Niin suureellinen keikka kun juhlakeikka olikin, ei se suinkaan tule jäämään viimeiseksi, minkä sijaan myös Fear No Evil vaikuttaisi tuovan mukanaan myös melkoisen valtavia kiertueita maailmalle.

Doro: Minulla on vielä niin tuoreessa muistissa ne ajat, jolloin levy-yhtiöt eivät halunneet panostaa mihinkään metalliin yhtään ja kiertueita ei meinannut järjestyä millään. Sen takia otamme nyt kaiken irti minkä saada voimme ja tulemme tekemään paljon keikkoja tänä keväänä ja ensi syksynä. Mukana on jopa muutamia maita ja festareita, joilla emme ole soitelleet koskaan! Tuo yksi juhlakeikka oli tietenkin upea kokemus, mutta se ei vähennä yhtään tavallisien keikkojen merkitystä ja tulemme toivottavasti pääsemään joka puolelle maailmaa levittämään sanomaamme. Jos en ihan väärin muista, on Suomeen suunnitteilla ensi syys- tai lokakuuksi ainakin yksi keikka Helsinkiin, mutta puhetta on ollut jopa kolmesta neljään kaupunkiin ulottuvasta kiertueesta siellä päin.

Vaikka juuri nyt tärkein asia on keikkailu, näkyy varmasti jossain taivaanrannassa myös seuraava albumi, jolla toivottavasti viimeisimpien albumien vahvahko nousukausi tulisi jatkumaan?

Doro: Tuli tässä miten pyöreitä vuosia ja levyjä täyteen tahansa, ei lopettaminen ole edes käynyt mielessäni! Päinvastoin. Rakastan albumien tekemistä ja rakastan vielä enemmän keikkailua, joten näidenkin väliltä on vain löydettävä oikea tasapaino. Joskus aikoinaan teimme kiertueita, jotta voimme tehdä levyjä. Nykyään tehdään levyjä, jotka ovat passeja kiertueille. Itse en osaa ajatella asiaa näin, minkä sijaan minulla on vielä paljon voimaa keikkailuun ja sitäkin enemmän ideoita levyihin. Seuraavan Doro-albumin haluaisin olevan vielä hieman Fear No Evilia viimeistellympi ja rajattomampi, joten kunhan aika tästä kuluu ja levy alkaa valmistua, voi joku taas huokaista, kun totean levyn olevan entistä raskaampaa, tarttuvampaa ja monipuolisempaa Doroa.

Takana on 25 vuotta elämää musiikissa ja edessä varmasti vielä monia, mutta kun on aika lyödä piste tälle kaikelle, millaisena muusikkona ja laulajana haluaisit ihmisten muistavan sinut?

Doro: Monissa paikoissa minusta on puhuttu jonkinlaisena heavy-metallin kuningattarena ja vaikka minkälaisena valtiaana, mutta itse jaksan aina punastella ja vähätellä tuollaisia ylistyksiä, jotka eivät oikeastaan liity mitenkään mihinkään. Olisi tottakai hienoa tulla muistetuksi jonkinlaisena pioneerina ja naisten heavy-metal lipunkantajana, mutta sitäkin enemmän haluaisin tulla muistetuksi oman ääneni ja hienojen levyjeni takia, sekä ehkäpä vielä enemmän ihmisenä, joka oikeasti välitti alusta loppuun asiastaan ja faneistaan. Tietenkin olisi hienoa tulla muistetuksi omistautuvana ja hyvänä ihmisenä, mutta jos puhtaasti musiikista puhutaan, on suurin kunnia itselleni on se, jos olen onnistunut välittämään ihmisille vahvoja tuntemuksia musiikillani ja vaikuttamaan heidän elämäänsä!

Kerta toisensa jälkeen monet jaksavat ihmetellä, kuinka olet kyennyt kaikkien näiden vuosien aikana pitämään jalat näin tiukasti maassa ja välittämään kaikesta juuri niin paljon kuin mahdollista.

Doro: Kai kyse on vain täysin tinkimättömästä ja puhtaasta rakkaudesta musiikkia ja kaikkeen siihen liittyvää kohtaan! Itse en kykene ymmärtämään niitä ihmisiä, jotka voivat saada tarpeekseen tai kyllästyä musiikkiinsa, kiertueisiinsa, faneihinsa tai niihin asioihin, jotka antavat heille voimaa loputtomasti. Muistan kuinka joku sanoi minulle aikanaan, että kunhan tulen vanhemmaksi, lakkaan välittämästä asioista liikaa ja keskityn omaan hyvinvointiini. Tästä hetkestä on aikaa varmaan parikymmentä vuotta ja en tunne menettäneeni intohimoani vieläkään yhtään! En voi sanoin kuvailla, miten tärkeitä tämä musiikki, fanini, ystäväni ja kaikki tämä minulle on. Olen sanonut niin yhdessä kappaleessanikin, mutta sanottakoon vielä kerran, että te kaikki olette yhtä suurta perhettäni!






Doron "Fear No Evil" julkaistiin 23.01.2009
Näytteitä albumilta MySpacessa: www.myspace.com/doroband
Yhtyeen viralliset kotisivut osoitteessa: www.doromusic.de

Haastattelu © Korroosio.fi
Kuvat © AFM Music

Haastatteli: Aki Nuopponen