13.10.2006 - TAMPEREEN PAKKAHUONE

Suomen vanhimpiin metallibändeihin lukeutuva Tarot voi tänä päivänä paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin urallaan. Äskettäin julkaistu You-single nousi listaykköseksi, ja edellinen pitkäsoitto Suffer Our Pleasureskin sai mukavasti huomiota. Voimme vain arvailla, olisiko yhtyeen tilanne näin valoisa ilman laulaja-basisti Marco Hietalan liittymistä maailmanlaajuista suosiota nauttivan Nightwishin riveihin. Varhaiselta 80-luvulta lähtien rautaista taidokkuutta sekä todellista rockhenkeä osoittanut Tarot on aina kärsinyt tasoonsa nähden kovin vaisusta suosiosta, eikä tilanne valitettavasti ole vieläkään korjaantunut. Nytkin käsittelyn alla olevalla keikalla nopeasti kansan suosioon noussut, mutta asialle omistautuneiden metallistien keskuudessa uskottavuusongelmista kärsivä Teräsbetoni komeili illan pääesiintyjänä, Tarotin jäädessä harmittavasti lämmittelijän rooliin.

Vielä pari vuotta sitten Teräsbetoni oli vielä varsin underground-tason bändi, joskin sana metallin aatteita Manowarin tapaan saarnaavasta, suomeksi laulavasta yhtyeestä kiersi piireissä ja keikoilla oli yleensä runsaasti bändin kanssa samalla aaltopituudella olevia faneja. Yhtye sai aikaan joitakin mieleenpainuviakin hetkiä, kuten eräs Tampereen keikka pienessä Amadeus-baarissa - sisään pääsi ilmaiseksi ja tupa oli tupaten täynnä niin, että viimeisenä paikalle ehtineet fanit kuuntelivat keikkaa ulkona avoimen oven kautta. Odotettavissa oleva suosion nousu ensimmäisen, Metallitotuudeksi nimetyn pitkäsoiton jälkeen vaikutti kuitenkin kuulijakuntaan jotakuinkin kyseenalaisesti. Tarttuvan Taivas lyö tulta -singlebiisin radiosoitto nosti yhtyeen nimen kaikkien huulille, mutta musiikin perimmäinen sanoma näytti avautuvan vain harvoille. Itseltäni usko romuttui siinä vaiheessa, kun lauma päiväkoti-ikäisiä tenavia käveli ohitseni pienen kotipaikkakuntani keskustassa laulaen "taivas lyö tulta". Tämä kohtaus mielessäni katselin Teräsbetonin perjantai-kolmannentoista keikkaa yrittäen suhtautua yhtyeeseen mahdollisimman objektiivisesti. Paikalla olin käytännössä yksinomaan Tarotin takia.

© Toni Salminen

Vähän ennen Tarotin aloittamista Pakkahuoneelle oli valunut ihmisiä ehkä kolmasosa salin kapasiteetista, joten tungoksesta ei tarvinnut kärsiä pienessäkään määrin. Eturivi oli pakkaantunut tavalliseen tapaan tiiviiksi, mutta sen takana tilaa oli ruhtinaallisesti, hyvää keikkameininkiä silmälläpitäen turhankin paljon. Aikataulut pitivät kerrankin, ja Tarot asteli lavalle ilmoitettuun aikaan. Yhtyeen viimeaikaiseen tapaan intronauhoja ei kuultu, vaan keikan avannut Crawlspace lähti Marco Hietalan huonosti kuuluneesta spiikistä soittajien asetuttua lähtökuoppiinsa. Meininki näytti keikan alussa hitusen vaisulta niin lavalla kuin yleisössäkin. Yhtyeen soitossa ja laulussa ei tästä huolimatta ollut valittamista, ja sounditkin olivat heti alussa hyvää keskitasoa, jollaisina ne säilyivätkin läpi keikan. Yleisöön tuli lisää eloa ikivihreän Wings of Darknessin myötä, jonka jälkeen pitkään yhtyeen mukana kiertänyt ja You-singlen myötä yhtyeen viralliseksi jäseneksi siirtynyt, pääasiassa taustalauluista ja samplerista huolehtiva Tommi "Turtle" Salmela vei laulusolistin roolin Marco Hietalalta . Salmelan lauluesitys oli odotusten mukaisesti erittäin vahva, ja yhdessä Hietalan kanssa herrat edustavatkin (vähintään) Suomen metallilaulajien kovinta kärkeä. Keikan jälkeen korviini kantautui kuitenkin jokunen mielipide siitä, miten Salmelan tulisi pysyä sampleristandinsa takana pitäytyen taustalaulajana, kun kerran Hietala on yhtyeen virallinen solisti. Itse en tuota allekirjoita.

Parin vanhemman kappaleen jälkeen yhtye esitti uusimman singlekappaleensa, jo mainitun Youn. Henkilökohtainen mielipiteeni kappaleesta stereoiden kautta kuunneltuna on ollut, että kyseessä on aika yhdentekevä ralli, joka on kuultu aiemminkin. Olinkin positiivisesti yllättynyt todetessani kappaleen toimivan livenä selvästi paremmin. Saa nähdä, mitä albumikokonaisuuteen sijoittaminen sille tekee. Tälläkin keikalla Tarot esitti jo pitkään settiin kuuluneen ja You-singlen b-puolelle studiossa nauhoitetun Blue Öyster Cult-lainan Veteran of the Psychic Wars. Kappaleen leadvokaalit ovat aina olleet Tommi Salmelan heiniä, niin kuin nytkin. Lisäksi Turtlen vahvaa tulkintaa kuultiin Suffer Our Pleasuresilta löytyvällä Pyre of Godsilla, jonka vokaalit jaettiin tasan bändin laulajien kesken. Itselleni keikan kohokohtina toimivat nimenomaan viimeksi mainitulta albumilta löytyvät kappaleet, erityisesti synkän jylhä Rider of the Last Day sekä setin päättänyt, joka kerta hampaat kurkkuun iskevä I Rule. Setin päätyttyä yhtye tuli suoraan kumartamaan, encoremuodollisuudet jätettiin Teräsbetonille. Keikan alkua vaivannut vaisuuskin oli jossain vaiheessa settiä päässyt unohtumaan niin itseltäni kuin ilmeisesti muiltakin, yleisö vaikutti tyytyväiseltä. Tarotin useammin viime aikoina livenä nähneet tosin valittelivat settilistan muuttumattomuutta, samat kappaleet on kuultu samassa järjestyksessä jo ties kuinka kauan.

Tarot oli vauhtiin päästyään rankasti rockaava itsensä - Zachary Hietala soitti kitaroitaan asenteella, rööki huulesta roikkuen, ja tällä kertaa sooloistakin sai välillä selvää. Pecu Cinnari rankaisi rumpusettiään tapansa mukaan hyvin raskaalla otteella hullunkurisesti irvistellen, mutta yhtä menevää draivia kuulee ja näkee nykyään aniharvoin. Janne Tolsan 80-lukulaiset kosketinsoundit viimeistelivät paketin, ja Marco Hietala viihdytti yleisöä kappaleiden välissä luontevan huumoripitoisilla spiikeillä. Jälleen kerran yhtye osoitti mitä sinnikäs yrittäminen yhdistettynä kokemukseen ja oikeaan asenteeseen saavat aikaan. Harvassa ovat nykyään bändit, jotka huokuvat yhtä rentoa varmuutta ja uskottavuutta.

© Toni Salminen

TERÄSBETONI

Roudarit tarttuivat toimeen ja vaihtoivat Teräsbetonin kamat lavalle. Minä siirryin anniskelualueen puolelle, josta seurailin keikan alkua. Väkeä oli tullut paikalle lisää, mutta salissa oli silti edelleen puolet lattia-alasta tyhjää. Teräsbetoninkin yleisö koostui monen ikäisistä ihmisistä, enemmistön ollessa ymmärrettävästi nuorempaa kuin Tarotin tapauksessa. Suurin osa vanhemmista paikalle jääneistä katselikin Teräsbetonia anniskelualueen puolelta olutta siemaillen. Bändillä oli intronauhana käsittämätöntä jyrinää ja kolinaa. En tiedä vaikuttiko salin akustiikka, mutta ainakin minulle jäi epäselväksi mitä möykkä yritti imitoida. Ensimmäisenä kappaleena kuultiin tyyliään vastaan sotivasti nimetty Vaadimme metallia. Teräsbetonin laulaja Jarkko Ahola oli osoittautunut yhtyeen uran alkutaipaleella taitavaksi äänenkäyttäjäksi. Nyt osa vakuuttavuudesta oli karissut: itse kappaleiden lauluosuudet menivät paikoitellen oudon suurpiirteisesti, ja äänenkäytön äärirajoille vedettyä improvisoitua elvistelyä kuultiin niin paljon että itse kyllästyin siihen totaalisesti jo alkukeikasta. Yhtyeen soitto oli sentään korkeatasoista, muttei yhtä rokkaavaa kuin Tarotilla.

Yhtye soitti kappaleita molemmilta albumeiltaan, joista kumpikaan ei ole minulle läpensä tuttu. Kappaleet ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että niissä pysyy hyvin mukana vaikka niitä ei tuntisikaan. Tämä ei ollut ainoastaan hyvä ilmiö, sillä suuri osa uusista kappaleista jätti minut totaalisen kylmäksi liiallisenkin helppouden takia. Demoajoilta ja pienemmiltä keikoilta tutut kappaleet sentään herättelivät vielä jonkin verran positiivisiakin tunteita. Välispiikit eivät mahtipontisuudessaan vakuuttaneet. Pahin pohjanoteeraus oli Järvisen ennen Metallitotuus-biisiä pitämä saarna, joka toi mieleen helluntaiseurakunnan herätysjuhlilla hurmoksenkaltaisessa tilassa julistavat intoilijat. Yleisössä oli kuitenkin paljon innokkaita faneja, joille Teräsbetonin meininki näytti maistuvan. Jotkut riisuivat paitansakin, mikä ei ole tavatonta yhtyeen keikoilla. Ilmassa nähtiin pari kainalosauvojakin, jotka myös Ahola noteerasi.

Soitettuaan uusimman radiohittinsä Älä mene metsään, yhtye poistui lavalta. Yleisön taputukset olivat vaisummat kuin olisin odottanut, ja yhtye yrittikin saada porukasta irti hieman lisää ääntä palattuaan lavalle. Encorena kuultiin kolme kappaletta, joista viimeisenä yhtyeen suosituin kappale Taivas lyö tulta. Ennen biisiä Ahola spiikkasi, että tulossa on biisi, jonka ansiosta yhtye on mitä se on, ja josta kaikki alkoi. Pyörittelin päätäni ja totesin: "…Tai siis mihin se päättyi."