Joku tietämätön on jo saattanut ehtiä ihmettelemään, onko nyttemmin Amorphiksen riveihin siirtynyt vokalisti Tomi Joutsen ehtinyt saada koskaan mitään nauhalle saakka ja julkisuuteen, kun kerran miestä studiossa avustamaan palkattiin Marco Hietalan kaltainen tuottaja. Hieman enemmän hänen menneisyyteensä perehtyneet osaavat nostaa välittömästi esiin yhtyeen nimeltään Sinisthra, jonka debyyttialbumi Last Of The Stories Of Long Past Glories ilmestyi viime vuonna ja albumillahan lauleskeli, kukapa muukaan, kuin Tomi Joutsen. Yhtye itsessään on varmasti monille mielenkiintoinen uusi tuttavuus, mutta samalla se saattaa kiinnostaa toisia jo Amorphiksen takia, joten mikäpä olisikaan parempi hetki yhtyeen esille nostamiseen. Aikoinaan nimellä Nevergreen lievästi tunnetuksi ja sittemmin Sinisthraksi nimensä muuttanut lohjalainen yhtye soittelee melankolisiin tunnelmiin taipuisaa metallia, jonka piirteet taipuvat varsinkin 90-luvun puolivälin melankolisen metalliin suuntiin, yhtyeen työstettyä albumiaan melkoisilla talkoovoimilla.

Aloitettakoon lievistä vertauksista, jotka nousivat mieleen melko vahvasti, Sinisthran tuotua mieleen vanhemman luolan Anatheman ja Paradise Lostin, vaikka nämä ajatukset melko nopeasti sivuun siirtyivätkin. Periaatteessa Sinisthran kohdalla on kuitenkin kyse vankoista riffeistä, joiden sekaan on ujutettu aimo annoksia voimakkaita riffejä ja tietenkin suuren osan saavia vokalisointeja, joiden yhdistelmillä suunnataan sekä raskaimmissa että jopa keveissä mitoissa tummiin tunnelmiin. Pääasiassa tunnelmat nojaavat juuri raskaisiin ja painostaviin melodioihin, mutta raskailla riffeilläkin on pitkin levyä melkoisen suuri osa ja niissä noustaan parhaimmillaan hyvinkin hypnoottisiin maisemiin, varsinkin kun kosketintaustat nousevat niiden rinnalle ja vokalisoinnit tukevat maisemia. Tomi Joutsenen laulut eivät ole välttämättä ihan yhtä monipuolista ja laadukasta kuultavaa, kuin nyttemmin on kuultu uudella Amorphiksella, mutta jälki on eläytymisen, äänenvärin ja tyylin puolesta silti vahvaa. Pohjimmiltaan Sinisthran jälki onkin melkoisen mielekästä kuultavaa, kun sekä kieli- että rytmirintama tekee vankkaa jälkeä suunnillaan ja samalla myös raskas tuotanto tukee melankolisia maisemia hienosti.

Last Of The Stories Of Long Past Glories vaikuttaisi rakentuvan aluksi hyvin selville pohjille selkeine riffeineen ja melodioineen, mutta kuljettaessa yhä eteenpäin albumia, nousevat selvästi kevyemmät osat ja lievä monipuolisuuskin yhä suurempaan osaan. Albumin avaava Coming Up Roses ei kerro vielä läheskään koko totuutta raskaine riffeineen, eikä oikeastaan Ice Cube Sunkaan tuo kaikkea esille, vaikka koskettimet ja keveämmät osiot ovat jo tässä vaiheessa selvästi suuremmassa osassa. Sen sijaan kolmantena kuultava Fearless Under The Falling Sky nostattaa albumin tunnelmia viimein sellaisille tasoille, joita jo levyn alussa saattoi toivoa kuulevansa. To The One Far Away ja Unrevealed pitävät tätä tasoa hienosti yllä, kunnes erittäin hienoihin tunnelmiin nouseva My Sweet Nothing ja lähes Amorphismainen Fucking Fragile räjäyttelevät pottia yhä selvemmin, Completely Incompleten päättäessä albumin hienosti. Jollakin tapaa Last Of The Stories Of Long Past Glories jättää hieman tyhjän olon, sillä levy ei saavuta ihan sellaisia ulottuvuuksia, joita siltä saattoi jo jossain vaiheessa odottaa, mutta sävellyksien syvyys ja tunnepitoisuus nousevat silti erittäin ratkaisevaan rooliin.

Ainakaan albumin sisällössä ei ole mitään hävettävää, vaikka sekin mahdollisuus olisi saattanut olla todennäköinen siinä vaiheessa, kun yhtye lähtee tekemään levyä omasta pussistaan ja vieläpä suhteellisen yksioikoisesti. Sinisthran päällimmäinen tyyli ei ole metallin kentällä välttämättä sitä kaikkein omaperäisintä tai edes laadukkainta kuultavaa, mutta Last Of The Stories Of Long Past Gloriesin sisältämät tunnelmat, painostavuudet ja erityisesti sen komeat melodiat sekä vokalisoinnit nostavat parhaimmat kappaleet sellaiselle tasolle, jonka olisi voinut toivoa säilyvän läpi levyn. Ikävä kyllä ihan näin hyvin ei pääse käymään, mutta sepä ei kovin paljoa haittaa siinä vaiheessa, kun Sinisthran sävellykset ovat jo ehtineet kantaa hedelmää hyvin hienolla ja monitasoisella tavalla. Kaikkea ei välttämättä vielä Last Of The Stories Of Long Past Gloriesilla saavutettu, minkä takia olisikin erittäin hienoa, jos Sinishtran matka pääsisi tästä vielä jatkumaan, sillä seuraavat levytykset saattaisivat tuoda tullessaan vaikka minkälaisia tunnelmia.