Domination Black oli itselleni aiemmin tuttu vain nimenä, kunnes ostin Dark Legacyn. Huhut uuden levyn hyvyydestä ja julkaisua ennen kuulemani maistiaisbiisit Ghost Of The Nightfall ja The Cemetary suorastaan pakottivat lähtemään levykauppaan. Nyt useita kertoja Dark Legacy -levyn kuunnelleena voin todeta, etteivät rahat todellakaan menneet hukkaan. Bändin musiikki iski vähintään myrskytuulen voimalla päin kasvoja. Jokainen kuuntelukerta on vain vahvistanut kuvaa kauttaaltaan loistavasta albumista, eikä valittamisen aihetta erityisemmin jää minkään yksityiskohdan suhteen.

Bändi ammentaa musiikkiinsa paljon thrash metallista, vaikka pääsääntöisesti liikutaankin enemmän perinteitä kaihtamattoman heavy metal -runttauksen parissa. Thrash- ja Heavy-elementit on onnistuttu sekoittamaan keskenään niin tyylikkäästi, että varmasti molempien tyylien ystävät tulevat löytämään levyltä riittävästi riemunaiheita. Vokalisointi ei ole omaperäisintä mahdollista, koska varsinkin Tim "Ripper" Owens tulee erehdyttävästi mieleen useassakin levyn biisissä, ja saattaapa sieltä tarkkakorvainen bongailla vielä muutamia muitakin tunnettuja heavy-ääniä. Kuitenkaan liian räikeään kopioimiseen ei vokalisti Kari A. Killgast (The Sentinel) sorru monessakaan kohtaa, mutta lisää omaperäisyyttä hänen ääneensä silti kaipaisin. Pienestä kritiikistä huolimatta on aivan pakko lopulta myöntää, että laulusuoritus on kuitenkin lähes pirullisen hyvä. Kitaratyöskentely onkin sitten todellista korvakarkkia aina sooloja myöten, eikä rytmiryhmän työskentelystäkään juuri moitteen sijaa löydy. Bändi kuulostaa soitannollisesti jo harvinaisen kypsältä, vaikka kyseessä on vasta toinen täyspitkä studioalbumi.

Biisimateriaali kuulosti alkuun hieman samasta puusta veistetyltä, mutta lopulta mielikuva karisi täysin, sillä itseasiassa levy on yllättävänkin monipuolinen kokonaisuus. Introna toimiva instrumentaali Enter The Dark Legacy on levyn avaajana kerrassaan erinomainen melodiapala. Follow The Fear ja Scavenger Of Evil -kaksikko tarjoilee heti tiukkaa turpaanvetoa thrash metal -hengessä, mutta parhain on vielä kuulematta. Nimittäin Ghost Of The Nightfallin elämää suuremmat melodiat, Dark Water Dreamsin lohduton tunnelma sekä hullun lailla päälle hyökkäävä What Lies Beneath iskeytyvät tajuntaan sellaisella voimalla, ettei bändin biisientekotaidosta jää enää pienintäkään epäselvyyttä. Slovarityylinen The Cemetary sopii tappokolmikon jälkeen mainiosti antamaan kuulijalle hetken rauhoittumisaikaa ennen kolmea viimeistä raitaa. The Cemetary on muuten mielettömän upea tunnelmapala, vaikka se jääkin aavistuksen sitä edeltäneiden raskaampien tykitysten varjoon. Hittipotentiaalia uhkuva Phantom Light on ilmakitaristien paratiisi, eikä synkkätunnelmaiset Two Faced Devil ja Nightmare World pääse fiilistä juuri laskemaan. Kauhutarinoiden lopulta loppuessa biisien myötä tekeekin jo mieli aloittaa levyn kuunteleminen uudestaan alusta.

Soundimaailman suhteen olisin odottanut hieman jykevämpää jälkeä. Tämän tyyliselle musiikille sopisi vieläkin vahvempi äänimaailma. Kuitenkaan vika ei ole niin suuri, että se levyn kuuntelunautintoon suuresti vaikuttaisi, mutta parempaakin jälkeä oltaisiin voitu saada aikaan. Onneksi levyn biisimateriaali toimii niin kitkattomasti, ettei soundipuoleen tule erityisemmin kiinnitettyä huomiota kuin kriittisemmällä korvalla kuulosteltuna. Bändillä on mahdollisuudet tavoittaa Dark Legacyn myötä suurempaakin kuulijakuntaa niin metallidiggareiden kuin yhtä lailla vaikkapa perinteisemmän hard rockin fanien keskuudesta. Jätetään arvosanaan vielä se puoli numeroa parantamisen varaa, jos vaikka bändi täräyttäisi tulevaisuudessa sen täydet viisi tähteä ansaitsevan levyn.