Kun ensimmäiset sanat Talvikuninkaasta ja sen luonteesta kiirivät korviini, en voinut välttyä ei-niin-hienoisilta epäilyksiltä koko projektin suhteen. CMX on kunnianhimoisimmillaan yleensä mätkähtänyt turvalleen kuralammikkoon, joten odotukset eivät olleet korkealla missään vaiheessa. Jonkinlainen kiinnostus silti säilyi: tulisiko tästä ensimmäinen kunnollinen suomalainen teemapainotteinen albumi yli vuosikymmeneen. Kaikki tietävät bändin tarinan ja jotkut tuntevat jopa diskografiaa paikoitellen. Tällä levyllä on yhtä aikaa päästetty irti kaikesta aiemmasta, eritoten Isohaaran tapaisista kuraläjistä, mutta samalla sillä kuitenkin ilmenee kaikenlaisia elementtejä kaikesta, mistä CMX on itselleni tullut tutuksi aikojen saatossa sekä hyvässä että pahassa. Julkaisiko CMX uuden albumin vai kokoelmalevyn?

Talvikuningas on tarina. Sci-fiä. Ei siitä sen tarkemmin, kukin lukekoon ja katselkoon tarinaa vihkosesta, vedelköön pisteviivoja tarinan synnyttämistä allegorioista, hämmästelköön kokonaisuuden suoranaista lineaarisuutta ja lopulta kuunnelkoon myös itse musiikkia sci-finä. Yrjänän teksti ja monologi on tasavahvuista läpi albumin, tosin hieman suorempaa kuin aiemmin, mikä ei välttämättä ole huonokaan asia. Täytyykö levy kuunnella aina kokonaan? Kyllä, jos haluaa tarinaa. Talvikuningas on oikeasti yksi pitkä kappale, johon on väliin sovitettu niinsanottuja siirtymävaiheita, joiden aikana raita vaihtuu toistakymmentä kertaa. Näitä "kappaleita" voi kuunnella ihan hyvin yksittäisinäkin, älköön kukaan uskoko monelta suunnalta kiiriviä pötypuheita, mutta myös musiikillisesti kokonaisuus on kuitenkin niin ehjä, etten ainakaan itse erottelua kovin usein tee. Siksipä levyn tiimoilta julkaisusyksynä toteutettu kiertue epäilyttikin hieman. Aikoiko yhtye soittaa koko kappaleen yhtenä jö!
 ötinä? Osittain onneksi näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Talvikuningasta oli niin sanotusti venytetty lisäämällä tiettyihin väleihin kappaleita yhtyeen aiemmasta tuotannosta. Toimi puolet pidempänäkin aivan hyvin. Kaikki ei siis ole kuitenkaan niin yhtenäistä, kuin joka paikasta on saanut kuulla vakuutettavan.

Siksipä onkin jokseenkin luontevaa jatkaa levyn arvostelua sen pilkkomisella. Levy alkaa ja loppuu tarinallisestikin tärkeimpiin elementteihin, jotka ovat myös musiikillisesti ne monimuotoisemmat ja suurimmat kappaleet levyllä - todellisesti määrätietoisia ja hyvin rakennettuja kokonaisuuksia jo yksinäänkin, mutta toimivat kirjan etu- ja takakantena enemmän kuin ase ohimolla. Huomio kiinnittyy lopulta näiden kahden ansiosta myös muuhun sisältöön, joka rävähtää käyntiin suoraan autotallista, demoläjästä ja yöpöydän laatikosta kaivetulla äärimmäisen alkukantaiselta CMX:ltä kuulostavalla, likaisella Resurssikysymyksellä. Eläköön punk ja niin edelleen. Kappale on tyylilajinsa puhdas edustaja. Sitä seuraa lisämatkaa yhtyeen tyylillisiin menneisiin tuuliin, mutta kuitenkin uudella rehellisemmälllä otteella. En silti sano, että poissa olisi kierous, tunnelma tai tinkimättömyys - ehkä piilevästi asia lienee juuri toisin päin - mutta jotenkin kappaleisiin on helpompi uppoutua kuin aiemmilla levytyksillä, mikä ei todellakaan saa olla kenellekään huono asia. Silloin on jokin kuulijalla pielessä.

Oikeastaan kaikki kappaleet muodostavat yksinään paraboloidisia pieniä pyrähdyksiä. Melkein kaikissa kappaleissa on aloitus- ja lopetustekijöissä paljon yksittäisiä samoja ominaisia arvoja. Sovitukset, musiikki, äänimaailmat tehosteineen sekä tietenkin tarina sanoituksineen kaikki tukevat toisiansa kappale kappaleelta ja levy kasvaa lopulta itseään suuremmaksi eepokseksi musiikilliselta ja sanoitukselliselta sisällöltään. Erityistä huomiota herättää lisäksi Yrjänän komeat laulusuoritukset lähes kauttaaltaan läpi levyn, kitarat raikaavat paikoin tietoisen ja tarkoituksellisen ärsyttävissä soundeissa ja tarvittaessa niistä irtoaa kevyinkin balladi omalla tunnelmallaan, kuta esimerkiksi Tähtilaivan kapteeni on tyylilajiin sopimattomine lyriikoineen. Rytmeissä seitsemän näyttää olevan onnenluku läpi levyn, mikä luo sinänsä tietynlaista yhtenäisyyttä kautta linjan, mutta toisaalta syö hajonnasta hivenen pois. En tiedä tekisikö rytmillinen suurempi sironta levylle millään tapaa kuitenkaan hyvää, sillä edelleen kaikki tuntuu toimivan niin kuin pitääkin.

Olkoot kappaleet nyt suuremmilta osin kuitenkin rauhassa riipimiseltä ja paloittelulta. Tässä ei pelata millään pienillä panoksilla missään suhteessa. Äänimaailmaan ja tuotantoon on kerrankin panostettu vähintäänkin kiitettävästi, Yrjänä suoriutuu osuudestaan tavanomaista paremmin ja muukin bändi on enemmän kuin tasapainossa keskenään. Soundipolitiikassa toki ymmärtää syntetisaattoriäänten ja kaikenlaisten kosketinäänimaailmojen esiinnostamisen, onhan kyseessä toki levy, joka kertoo aivan toisesta maailmasta, jonka tunnelmaa hädin tuskin voi täältä käsin kuvata näillä käsillä olevilla välineillämme. Koskettimien käyttö on siis erityisen runsasta, mutta mielestäni onnistunutta läpi koko teoksen. Tässä arvostelussa on nyt käytetty Talvikuninkaasta jos minkälaisia verukenimiä ja synonyymejä, joten on aika lopuksi puhua siitä itsestään. Talvikuningas on helposti CMX:n hienoin, kaunein ja tunnelmallisin teos kaikin puolin. CMX teki vasta kahdennellatoista levyllään suomalaisessa rockissa sen, mitä jo aiemmin hienovaraisesti mainittu YUP teki heti ensitöikseen 1994 studioon päästyään: Napakympin.