Pari vuotta sitten nimeä 2006 totellut levyjulkaisuvuosi vaikutti ensimmäisen neljänneksensä perusteella melko vaisulta. Vuosi pääsi lopulta nousemaan paljon odotettua korkeammille tasoille, mutta kaiken tämän keskellä juuri alkuvuonna muutamat yllättäjät pääsivät sekoittamaan pakkaa melkoisen runsaasti. Yksi näistä tapauksista oli The Scourger, joka tarjoili debyytillään ehdottomasti vuoden 2006 alun äkäisimmän ja tiukimman paketin melko sähäkkää yhdistelmää death- ja thrash-metallista. Albumi oli hieman samalla tavalla puun takaa hyökännyt tapaus, kuin aavistuksen samaan lajiin kuuluvan Deathchainin debyytti hieman aiemmin ja siinä missä Deathchain eteni viime vuonna aavistuksen odotettua vaisummin uuden vokalistinsa kera kolmanteen albumiinsa, on The Scourgerin aika iskeä pöytään toinen korttinsa Dark Invitation to Armageddonin muodossa. Härskin komeilla kansitaiteilla varustettu albumi on äänitetty melko pitkälti samoissa olosuhteissa edeltäjänsä kanssa aina Seawolf Studioita ja Aaro Seppovaaran avustusta myöten, mutta bändin kokoonpanossa sen sijaan on tapahtunut pieni muutos, kun Antti Wirman on tarttunut kitaraan Timo Nybergin tilalle. The Scourger tuli nimettyä vuoden 2006 lopulla yhdeksi lupaavimmista kotimaisista nimistä ja nyt katsotaan, täyttääkö bändi asetettuja odotuksia.

Äärimetallin tapauksessa saattaa joskus käydä niin, että bändin totaalinen ärhäkkyys katoaa demoilta levyille siirryttäessä tai viimeistään tuotannon edetessä, mutta The Scourgerin kohdalla asia vaikuttaisi olevan päinvastoin. Jos ensimmäiset julkaisut ja ensimmäinen levy olivat repivää ja äkäistä death/thrash-metallia, on Dark Invitation to Armageddon sitten repivämpää, äkäisempää ja vielä parempaa jälkeä. Jo Blind Date With Violencen tyyli toimi parhaimmillaan erittäin hyvin, mutta Dark Invitation to Armageddonilla The Scourger vaikuttaisi löytäneen entistä muikeamman yhdistelmän teräviä riffejä, taatusti monipuolista rumputulitusta, hienoisia melodioita ja jopa yllättäviä sovituksia kappalerakenteissa, joista varsinkaan viimeinen ei ole tämän tyylin metallissa lainkaan itsestään selvä asia. Vaikka The Scourgerista voi edelleen löytää yhtymäkohtia esimerkiksi Saksan maan äkäisiin thrash-metallin nimiin, on bändillä Dark Invitation to Armageddonin myötä hallussaan yhä selvemmin oma ilmaisunsa, jossa armottomimmat tykitykset lyövät oikealla tavalla kättä yhteen sopivanlaisen melodisuuden ja kieronlaisen teknisyyden kanssa. Jari Hurskaisen vokalisointeja voisi hyvinkin kutsua rapean äkäisiksi ja mitä se sitten tarkoittaakin, on miehen tuskaisen äkäinen rähinä nimenomaan mainiota kuultavaa. Jo ensimmäisen albumin kohdalla The Scourgerin soitto oli paremmassa kuin hyvässä kunnossa ja kun tämäkin puoli on kipakkoine soundeineen kulkenut eteenpäin, ovat asiat mallillaan.

Jo ensimmäisen albumin kohdalla The Scourgerin anti oli kuitenkin parhaimmillaan timmiä luokkaa, mutta tuolloin bändiltä uupui vielä hivenen verran omaa soundia ja albumikokonaisuuden terävyyttä. Kuten todettua, on Dark Invitation to Armageddonilla päästy nousemaan yhä korkeammille tasoille ensimmäisen tasaisuuden suhteen ja samaa voi sanoa myös albumin kokonaisuudesta. Dark Invitation to Armageddonilta ei nimittäin juuri heikompia kappaleita löydy ja vaikka semi-eeppisen intron jälkeen meininki kulkee hyvin pitkälti samojen perustekijöiden varassa, löytyy The Scourgerin valmiiksi toimivasta konseptista sopivasti kontrastia koko yhdentoista kappaleen kestolle. Varmimpia julmureita Dark Invitation to Armageddonilla ovat heti kättelyssä tajuntaan tärähtävät ja sähäkät No Redemption, In The Hour Of Ruin, Never Bury The Hatchet ja Beyond Judas, kun taas tempoltaan ja melodisuudeltaan uudemmanlaista ilmaisua löytyy ainakin To Tame A Lifelta, Deformed Realitylta, Dark Invitation To Armageddonilta ja Reign In Bestial Sinilta, eikä tavallisuudessaan kyydistä pääse tippumaan kuin toiseksi viimeisenä kuultava Cranium Crush. Kaikkein nopeimmissa ja rullaavimmissa kappaleissa The Scourgerin voima luottaa pääasiassa jo debyytillä mainiosti toimineeseen terävien riffien, raivon ja jämerien rytmitykityksien summaan, kun taas erikoisemmat kappaleet vievät The Scourgeria yhä mielenkiintoisemmille tasoille hienoisine melodioineen, vaihteluineen ja kieroiluineen.

Turhaan ei The Scourgeriin siis tullut uskottua ja luotettua, sillä Dark Invitation to Armageddon yksinkertaisesti pitää terävillä kynsillään otteessaan albumin alusta loppuun erittäin tiukasti. Albumilla kuullaan hyvässä tasapainossa taatusti toimivaa ja jo ensimmäiseltä albumilta tutuksi tullutta The Scourgeria, sekä vieläpä enemmistönä yhä laajentunutta ja parantunutta ilmaisua monipuolisemmissa kappaleissa. Kuten death/thrash-metal albumilta toivoa sopii, pysyy kuitenkin se kaikkein oleellisin kunnossa jatkuvasti. Vaikka kappaleissa on lähdetty luomaan uudenlaisia sovituksia ja jopa hienoja melodisuuksia, pysyy erittäin riipivä raakuus, riffien julmuus ja rytmitykityksien monipuolisuus läsnä läpi koko albumin ilmaisun väristä riippumatta. Jos jotain vielä toivoa sopii, niin kieltämättä The Scourgerin voi helposti uskoa kykenevän viemään tyyliään jopa vieläkin äärimmäisempiin suuntiin, mutta Dark Invitation to Armageddon on jo niin jämerä kokonaisuus jo hienon ensimmäisen albumin jälkeen, ettei tälläkään kertaa bändiltä tarvitse jäädä odottelemaan täysosumaa. Dark Invitation to Armageddon on nimittäin malliesimerkki siitä, kuinka perinteisen death- ja thrash-metallin parhaimmat puolet yhdistyvät modernimpaan ja teknisempään metalliin ilman, että kummastakaan suuntauksesta on jouduttu hiomaan terästä vähääkään pois.