Kuinkakohan monella suunnalla saadaan miettiä tänä keväänä, että mitä ihmettä on "Fast Russian Doom Metal from Finland"? Yksittäisiin sanoihin tarttumalla Kypck voi tuntua äärimmäisen provosoivalta tapaukselta, bändi kun ei ole venäläinen, se ei soita doom-metallia ja ei soita edes mitenkään erityisen nopeaa metallia, jolloin kotimaanaan Suomi on sloganista todennäköisesti se ainoa paikkansa pitävä yksittäinen elementti. Samalla koko mainoslause tai bändin kuvaus osuu kuitenkin Kypckin kanssa harvinaisen hyvin yksiin nimenomaan kokonaisuudessaan, halusi tätä tai ei. Kypck sai alkunsa tavallaan jo kymmenisen vuotta sitten, kun Sentencedissa tuolloin soittanut Sami Lopakka tuumaili Crimsonin äänityksiä ennen Hiili Hiilesmaan kanssa, että olisipa mukavaa tehdä jotain melkoisen raskasta metallia hieman hämärämmällä tavalla. Viime vuonna Kypck sai muotonsa, kun tyyliksi muovautui melodinen hidas ja doomahtava metalli, laulukieleksi astui venäjä ja kokoonpano vahvistui herrojen Seppänen ja Ylä-Rautio voimin. Kypck tulee varmasti saamaan huomiota musiikin tasosta riippumatta, mutta mihin melodinen doom yhdistettynä venäjään ja yksikieliseen bassoon yltää?

Pahimmassa tapauksessa olisi saattanut käydä niin, että Kypck olisi ilmennyt vain halvaksi yhdistelmäksi erikoista laulukieltä ja tavallisia ratkaisuja eri metallin tyyleistä, mutta Cherno osoittaa onneksi nämä epäilyt turhiksi. Chernolla Kypck ei edusta välttämättä sitä äärimmäisintä suuntausta, mitä tulee vaikkapa yhtyeen melankolisen painostavaan tunnelmaan, doom-metallisiin sävyihin tai vaikkapa silkkaan raskauteen, minkä sijaan Kypckin juju piilee monilta suunnilta poimittujen elementtien hienoon yhdistelmään. Jo pelkkä Seppäsen monipuolisesti ja komeasti tulkitsema venäjä tuo Kypckille aivan omaa karua ilmapiiriään hieman Rammsteinin tapaan, mutta tämän lisäksi Kypckin tapa luoda hyvinkin omalaatuisia tunnelmia yhdistelemällä sitä kuuluisaa pohjolan melankolista melodisuutta ja jopa aavistuksen verran teollista raskautta toimii hienovaraisilla ja hyökkäävillä keinoillaan erittäin hyvin. Kypck olisi mahdollisesti voinut hyödyntää jopa vielä voimakkaampaa tunnelmaa ja ahdistavampaa raskautta, minkä takia Cherno vaikuttaakin tasaisimmillaan vain vakaalta alulta ja matkalta johonkin vielä suurempaan, mutta jo nyt Kypck on luonut konseptin, joka ei petä millään tasolla. Cherno on viety omalla tavallaan loppuun saakka myös tuotannon kannalta, sen myötäillessä musiikin tapaan monien ääripäiden välistä liitosta.

Se mikä tekee Chernosta kuitenkin nimenomaan hyvän albumin, on kokonaisuuden kattavuus ja monipuolisuus. Kypck ei päästä irti tietyistä omista piirteistään missään vaiheessa, mutta samalla albumi sisältää sekä hyvin tunnelmallisia että erittäin tarttuvia sävellyksiä tasapuolisesti, samalla kun joissakin tunnelmallisimmissa kappaleissa hyödynnetään enemmän melodisuutta ja joissakin panostetaan taas voimakkaaseen raskauteen. Kypckin omalla perverssillä tavallaan selvin tarttuvuus tulee esille suoraviivaisimmissa ja jopa hienovaraisen kertosäkeen sisältävissä kappaleissa Gidrolokator, 1917, Stalingrad ja Demon, jotka eivät välttämättä yllä tunnelmiltaan sinne Kypckin synkimpiin syvyyksiin, mutta ovat sitäkin toteavampia ja salamasotamaisesti toimivia. Albumin parhaisiin paloihin lukeutuvat kuitenkin Rozhdestvo, Predatel, Chernaya Dyra, Ocherednye ja Odin Den iz Zhizni Yegora Kuznetsova, joissa Kypckin konsepti pääsee elämään kaikkein parhaiten, kun koko melodisuuteen, raskauteen ja venäläiseen konseptiin yhdistetty rintama luo todella vahvoja maisemia rakkaasta itänaapuristamme, joita Chernon bookletin kuvaset vain vahvistavat entisestään. Cherno ei ole välttämättä sitä äärimmäisintä murskausta, mitä Kypckin konseptilla on mahdollista saada aikaan, mutta kovin kauaksi tästä ei todellakaan jäädä.

Kypck vaikuttaisi olevan erittäin kaiken kattava kokonaisuus, mutta onneksi myös Cherno on kaikin puolin todella toimiva albumi. Voi hyvinkin olla, että Kypckin taival on nyt vasta alussa ja koko koneisto tulee kasvamaan ja parantamaan tehojaan tulevaisuudessa vielä hyvinkin paljon, mutta varmaa on se, että jo Chernolla on löydetty todella vahva tasapaino monien eri äärimmäisyyksien välillä, ilman että jälki muuttuu hajuttomaksi ja mauttomaksi. Kypck ei välttämättä tarjoa mitään niille, jotka odottavat oikeasti kuulevansa ehtaa doom-metallia venäläisittäin tai toisaalta odottavat Sentencedille jatketta jo pelkän Sami Lopakan läsnäolon takia. Sen sijaan Kypck voimistuu parhaimmilleen, kun kaipaa erittäin voimakasta tasapainoa tietynlaisen tunnelmallisuuden, tarttuvuuden, raskauden ja melodisuuden välillä yhdistettynä juuri teemojen mukaisesti karuun ulosantiin. Kypck ei siis ole se kaikkein äärimmäisin tapaus minkään yksittäisen elementtinsä suunnalla, mutta kun kaikki Kypckin osaset yhdistyessä muodostuu luja kokonaisuus. Jos kommunismi epäonnistui yrittäessään olla tasapuolinen kaikille, onnistuu Kypck tasapuolisuudessaan yhdistää raskaan musiikin eri ulottuvuuksia.