Sehän on selvää, että jo yksinään hyvän ja ennen kaikkea ikimuistoisen musiikin tekeminen on nykymaailmassa vaikeaa, mutta jos puhutaan vielä laajemmista haasteista, niin lähdepäs luomaan hyvää ja omalaatuista musiikkia, mutta luo tähän päälle vielä täysin oma imagosi. Vähintään tällaiselle tielle on lähtenyt kotimainen vuonna 2004 perustettu Chaosweaver, joka on kuluneen puolen vuoden aikana herättänyt hämmennystä enemmän kuin moni muu orkesteri. Jo pelkkä Chaosweaverin tapa luonnehtia ulosantiaan yhdistelmäksi metallia, klassista musiikkia, elokuvamusiikkia, kauhuelokuvia ja historiallis-mystistä kirjallisuutta saa odotukset heittämään kärrynpyörää, mutta kun vaikuttajiksi lyödään vielä erikseen Jean Sibeliuksen, Carl Orffin sekä Richard Wagnerin kaltaisia nimiä ja vierailijoiden listalta löytyy Ville Sorvalia, Aleksi Munteria, Jules Näveriä sekä Rottenia, ei bändin ulkoasusta hämmentävine roolihahmoineen tarvitse enää erikseen puhua. Chaosweaverin maailmaan sukeltaminen saakin vastata kysymykseen: Mitä helvettiä?

Yksinkertainen vastaus lienee, että Chaosweaver soittaa kauhuteemaista sinfonista äärimetallia, mutta todellisuus on kuitenkin huomattavasti monimutkaisempi, Chaosweaverin tarjotessa Puppetmaster of Pandemoniumilla melkoisen monipuolisen kokonaisuuden, jossa koko ulosanti on ennemmin massiivinen osiensa summa. Instrumentaalisella puolella riffittely vaihtelee melko simppelistä komppaamisesta hieman kieroutuneempiin modernilta black-metallilta kalskahtavaan jälkeen. Kaiken taustalla ja jopa edellä kuullaan runsaasti erilaisia koskettimia, orkesterivalleja ja tietenkin hulluja sampleja. Vokalisoinneissa puolestaan liikutaan monella suunnalla aina vierailijoita myöten, jolloin luvassa on tyylin huomioiden lähes kaikkea keskiraskaan äärimetallin ääripäiden välillä kireästi ärinästä matalaan murinaan ja sulaan mielipuolisuuteen. Ilmeisesti todella rankalla ja pitkällä työllä koottu albumi rakentuu tämän kaiken yhdistyessä yllättävän onton tuotannon keskelle, mikä sopii toisaalta albumille parhaimmillaan hyvin, mutta hetkittäin syvempää, synkempää ja raaempaa jälkeä jää kaipaamaan, joidenkin osien jäädessä liian ilmavuuden alla hieman tehottomiksi.

Kuten jo yllä tuli selväksi, ei Chaosweaverin osasien erotteleminen kerro Puppetmaster of Pandemoniumista todellisuudessa mitään, sillä sinfoninen metalli yhdistettynä kauhuteemoihin sekä monipuolisuuteen sävellyksissä, vokalisoinneissa ja yksityiskohdissa voi tarkoittaa mitä tahansa. Jos Chaosweaveria lähtee väkisin vertaamaan johonkin suuntaan, löytyy Puppetmaster of Pandemoniumilta kotimaisittain hieman The Wickedin ja ulkomaisittain esimerkiksi Cradle of Filthin henkeä. Chaosweaver on kuitenkin onnistunut luomaan erittäin monipuolisen ja silti elokuvamaisella tiiviin kokonaisuuden, jossa lukuisat ainekset näyttelevät suurta osaa ja ylilyönteihin tai rimanalituksiin ei oikeastaan sorruta. Puppetmaster of Pandemonium onkin nimenomaan vajaan 50 minuutin kokonaisuus, joka on koettava itse. Chaosweaver on nimittäin onnistunut luomaan debyytistään kuin hyvän elokuvan: Puppetmaster of Pandemoniumin ohjaaja ei ole välittänyt säännöistä ja visuaalisuuteen on panostettu paljon, mutta tämä tai varsinkaan yksilösuoritukset eivät ole pääosassa elokuvassa, jossa huomion vievät sen monitasoinen juoni, terävä dialogi ja sitäkin hämärämmät yksityiskohdat.

Vaikkei Puppetmaster of Pandemonium ehkä ihan odotusten tasoinen hämmennysten vyöry ollutkaan, ei Chaosweaveria kuitenkaan todellakaan purematta niele. Päinvastoin. Puppetmaster of Pandemonium osoittautui nimittäin nopeasti albumiksi, jolta paljastui jokin uusi taso lähes jokaisella kuuntelulla melko pitkälle eteenpäin, ennen kuin albumin uskalsi sanoa asettuneen varmasti hyvälle tasolle. Monella tapaa Chaosweaver onkin kaikessa monipuolisuudessaan erittäin tarkkaan sovittu ja jopa laskelmoitu rakennelma ainakin Puppetmaster of Pandemoniumin perusteella, minkä ansiosta suurin osa palasista vaikuttaisi loksahtelevan albumilla paikalleen aina perimetallisimmista ankaruuksista erikoisimpien puolien kierouteen saakka, mutta jonkinlainen innovatiivisin luova hetken mielijohteen hulluus tällä annilla on jäänyt tavoittamatta. Puppetmaster of Pandemonium onkin ehdottomasti hieno albumi, jonka rikkaat sävellykset ja komeat tunnelmat vievät mennessään, mutta voi olla että Chaosweaver kykenee vieläkin parempaan.