Viime vuosina SaraLeen pitkä puurtaminen on alkanut saada seurauksia ainakin sillä perusteella, että vuoden 2008 lopulla bändiltä näki päivänvalo jo toinen pitkäsoitto. Ensimmäisen albumin julkaisua vuonna 2000 perustettu SaraLee sai nimittäin odottaa peräti kuuden vuoden ajan, kunnes näkökulmasta riippuen rokkaavaa goottimetallia tai metallista goottirockia sisällään pitänyt Darkness Between ilmestyi vuonna 2006. Monille olisi varmasti riittänyt, jos SaraLee olisi jatkanut toiselle albumilleen täsmälleen samalla linjoilla biisejään entisestään hioen, mutta tämä ei ainakaan täysin riittänyt bändille itselleen. Toinen albumi Damnation to Salvation ei nimittäin ole ihan yhtä yksiulotteisesti lokeroitavaa jälkeä lajissaan, vaan vapautuu selvästi varsinkin gootin kahleista.

Tunnistettava SaraLeen soundi on läsnä myös bändin toisella albumilla, mutta selvästi jalostuneena. Selvimmin tämä käy ilmi hieman vapautuneessa otteessa, joka on selvästi debyyttiä vähemmän metallia ja varsinkin gootahtavaa sellaista, mutta sitäkin enemmän rokkaavaa ja vieläpä melankolisella tavalla. Damnation to Salvation pitää pohjimmiltaan sisällään muutamia erilaisia kappaleita, joiden varrella myös SaraLeen selvimmät vahvuudet tulevat ilmi. Menevämmissä kappaleissa tulee selväksi, kuinka SaraLeelta irtoaa melko tasaisesti niitä oikeasti rokkaavia riffejä ja yhtä paljon tasapaksumpaa runttausta vailla sen kummempaa koukkua. SaraLeen suurimmat vahvuudet ja heikkoudet löytyvät kuitenkin ihan muualta, kun Damnation to Salvationilta on löydettävissä paljon hienoja melankolisia melodioita ja tunnelmia, kun taas kertosäkeet ja varsinkin korkeimmat vokalisoinnit särähtävät hieman liian usein imelyyden yli, rikkoen näin saavutettua tunnelmaa tarkasti.

Yksipuoliseksi albumiksi Damnation to Salvationia ei voi kuitenkaan edes halutessaan sanoa. Eri kappaleissaan SaraLee seikkailee hienosti erilaisissa tasapainoissa, minkä ansiosta osa albumin riffeistä on selvästi rokkaavampia ja osa jyrkemmin metallisia, minkä ohella keveämpääkään antia ei unohdeta. SaraLee nousee selvästi ristiriitaisiin suuntiin esimerkiksi Scarsin ja Rescue Me:n kaltaisissa suorissa kappaleissa, joiden säkeistöt ovat suorastaan unettavan mitäänsanomattomia ja päinvastoin kertosäkeiden taustat taas hienosti melodioiltaan rakennettuja, mutta toisaalta vokalisoinneiltaan melko ohutta ääntelyä. Damnation to Salvationin parhaat puolet löytyvät kuitenkin jopa kokonaisuuden kannalta epä-SaraLeemaisista suunnista, kun Sleeping in the Fire vie mukanaan suoruudellaan, Nights (We're Living For) puhtaalla tunnelmallaan ja Last Day Alive lopullisuudellaan, jolloin SaraLee saavuttaa ne toimivimmat tunnelmansa lopulta ihan liian harvoin.

SaraLee on varmasti suomalaisessa tarjonnassa hyvin helposti tiputettavissa kakkosdivariin sarjassa, josta voi löytää paljon erilaisia metallista tummanpuhuvaa rockia tai rokkaavaa tummana metallia soittavia bändejä. Vielä ensimmäisellä albumilla tämä tapahtui hyvinkin selvästi, kun taas Damnation to Salvation on hieno tyylillinen irtiotto muutamissa yksityiskohdissa, mutta taas kokonaisuudessaan ihan liian ailahteleva ja tavanomainen albumi. Albumi kyllä tekee selväksi sen, että SaraLee kykenee melodisien kitaroiden, utuisten koskettimien ja suoraviivaisien tunnelmien kautta luomaan yksinkertaisilla keinoilla sekä tarttuvia että tunnelmallisia kappaleita, mutta ihan liian usein bändi tyytyy alittamaan itsensä, albumin huippuhetkien jäädessä harmillisen vähäisiksi.