Kuluneen kahdeksan vuoden aikana Synestesia on osoittautunut jatkuvasti tinkimättömämmäksi ja esimerkillisemmäksi bändiksi. Monille bändeille hieman liiankin helppojen levytyssopimuksien, oma-aloitteisuuden puutteen, suurien markkinakoneistojen ja jopa eräänlaisen laiskuuden luvattuna aikana Synestesia voi nimittäin kiittää tasan tarkalleen itseään kaikesta siitä, mitä se on vuosien aikana saanut aikaiseksi. Tästä hyvästä nyt kahdeksan vuotta bändin perustamisen jälkeen Synestesialla on takanaan tiukan live-bändin maine ja nippu pienjulkaisuja, joita ei voi edes vahingossa erehtyä kutsua demoiksi varsinkaan viimeisimpien julkaisujen täysipainoisuuden ansiosta. Sama henki jatkuu myös bändin debyytillä Feeniks, joka sekään ei jää tyypilliseksi demokokoelmaksi.
Synestesialla on ollut selvästi todella kirkas visio sen suhteen, millaisen albumin se on halunnut 'Feeniksistä' rakentaa niin debyyttinä kuin puhtaasti albumikokonaisuutena. Vuosien aikana hioutunut bändin ulosanti edustaakin 'Feeniksillä' ainoastaan Synestesiaa, sillä vaikka bändin luomissa tunnelmissa ja kirjavassa metallissa voikin havaita tiettyjä mielleyhtymiä, on bändin oma henki noussut jo aikoja sitten tämän kaiken yli. Karkeasti onkin mahdollista luonnehtia, kuinka Synestesian metallista voi löytää sävyjä niin death- ja thrash-metallista kuin melodeathista ja aavistuksen verran jopa raskaasta heavy-metallistakin, Synestesian puristaessa kuitenkin tämän kaiken yhteen omalla tunnelmallisella tavallaan. Niin Synestesia bändinä kuin Eero Kuusisto vokalistina ja tekstittäjänä osoittavatkin pitkin albumia, kuinka Synestesiassa on mieleenpainuvan metallin ohella kyse paljon muustakin, kun vain äärimmäisyyteen pyrkivästä rymistelystä tai tavanomaisesta metallista.
Synestesia olisi helposti voinut koota aiemmilta pienjulkaisuiltaan parhaimmiston debyyttialbumikseen, mutta 'Feeniks' osoittautuu täysiverisenä kokonaisuutena selvästi tätä ratkaisua mielenkiintoisemmaksi albumiksi. 'Feeniksillä' Synestesian parhaiksi puoliksi muodostuvat ehdottomasti bändin luoma vahva tunnelma ja albumin kokonaisuuden kaari, minkä ohella puhtaasti musiikillisesti Synestesia nousee vahvimmilleen juuri tunnelmoivimmillaan, äkkiväärimmillään ja harmonisimmillaan. Pitkin albumia mukaan mahtuu myös jäykähköjä suoraviivaisuuksia ja liiankin melodeathmaisesti rönsyileviä riffittelyjä, joissa Synestesia ei ihan nouse parhaimpien puoliensa tasoille. 'Feeniksin' hillityn pituiselle ja sitäkin täyteläisemmälle albumin kaarelle ei välttämättä mahdu niin sanottuja hittejä, mutta tämä on Synestesian kannalta ainoastaan hyvä asia, albumin viestiessä yhtyeen paljon kantavammasta tyylitajusta. Hienosti rakentuva 'Minun hymyni kirkastaa kasvosi', todella tunnelmallinen 'Kuka nyt saa sen tietää', hypnoottinen 'Merituuli', naislauluillakin sävytetty 'Päätös' ja kaikkia Synestesian ääripäitä yhdistelevä 'Tuli palakoon' edustavat sitä 'Feeniksin' terävintä kärkeä ja vaikka albumi rakentuukin ehdottomasti kokonaisuudeksi, mahtuu mukaan myös niitä tahmaisempia viritelmiä, joista 'Nimeni on Feeniks', 'Puhdas sattuma' ja 'Rakastan sinua' tasoittavat vuorollaan kokonaisuutta. Ihan niin vahvaksi albumiksi 'Feeniks' ei siis muodostu, kuin Synestesialta uskalsi odottaa, mutta bändin vahvimmat puolet ovat voimakkaasti läsnä.
Suomenkielisen metallin suhteen ei varmasti tarvitse edes nimeltä mainita niitä bändejä, joiden joukkoon Synestesia tullaan varmasti vielä pitkään upottamaan, mutta viimeistään 'Feeniksin' toivoisi tekevän selväksi, kuinka Synestesian kohdalla ei voida puhua erityisen tavanomaisesta "suomimetallista", jos sellaista sitten on olemassakaan. Vaikka 'Feeniks' ei ihan tasavahvin mahdollinen kokonaisuus olekaan puhtaasti kappaleidensa puolesta, vetoaa Synestesia jatkuvasti puoleensa omalaatuisilla tunnelmillaan, sanoituksillaan ja metallihybridillään. Bändille onkin helppoa toivoa todella pitkää ikää, sillä jos Synestesian vahva olemus kiteytyy tulevaisuudessa vielä vahvemmin, voi bändi yltää vielä todella monitasoisiin tunnelmiin ja omalaatuisiin kokonaisuuksiin. |
