Hieman päälle puoli vuosikymmentä tahkonut Throne of Katarsis kumartaa kotimaansa Black Metallin jättiläisten suuntaan ja syvään. Toisen täyspitkän tuotoksensa tiimoilta ei oikeastaan voi sanoa juuri minkään muuttuneen norskien leirillä aikaisempaan nähden. Kyse on edelleen erittäin 90-lukuisesta mustasta mäiskeestä, jonka pääasiallisina esikuvina ovat toimineet maanmiestensä jo liki parikymmentä vuotta sitten sementoimat kulmakivet, joten lopputulokselta ei niin hyvässä kuin pahassakaan voi odottaa mitään erityisen yllättävää tai maatamullistavaa. On sitten täysin kuuntelijan asia, haluaako tämän nähdä plus- vai miinusmerkkisenä tekijänä. Perinnetietoinen on se sana, jota tässä koitan hakea. Ilkeämielisemmät voisivat käyttää myös ilmaisuja, kuten pastissi tai tribuutti oman maan suurten poikien saavutuksille. Anyway, vaikka lähtökohdat eivät siis olekaan mielenkiintoisimmat mahdolliset, onnistuu Helvete - Det Iskalde Mørket yllättämään melko positiivisesti, mikäli ei satu liikoja odottamaan.

Kuten todettua, kiekko ei toden totta tarjoile uusia näkökulmia tai edes pyri siihen. Monet riffit aiheuttavat mielleyhtymiä milloin Darkthronen, milloin Burzumin suuntaan. mutta tähän nähden homma toimii harvinaisen hyvin, eikä ensimmäinen ajatus Throne of Katarsiksesta ole pelkkä mukaelma, varsinkaan halpa sellainen. Levyn viisi kappaletta kellottavat yhteensä lähes 55 minuuttia, joten selvää on, että kappaleissa on jonkin verran löysää ja mukaan mahtuu myös vähemmän kiinnostavia riffejä, mutta onneksi ne paremmat kohdat muodostavat enemmistön, joten vaikka biisien pituudet parhaimmillaan käyvätkin 15 minuutin paremmalla puolella, ei nukku-Matti suorita vierailujaan tämän soidessa. Yksittäisenä namukohtana voisin mainita heti avauskappaleen The Winds of Blasphemy have Returned erittäin onnistuneen, A Blaze in the Northern Sky -henkisen keskitempoisen rytistyksen, jonka kohdalla vanhana fanipoikana on hankalaa olla kriittinen.

Jos Helvete - Det Iskalde Mørket on niin kuvastoltaan kuin musiikiltaan erinomaisen perinnetietoinen tapaus, on se sitä myös soundillisesti. Vaikka ei tässä mitään Grieghallenin nerokkuuksia vielä tavoitetakaan, sopii levyn viiltävän rujo soundi musiikin kanssa yhteen vallan mainiosti. En tiedä, minkä tasoinen nyrkkipaja Black Dimensions Studio on, mutta positiivisena seikkana mainittakoon, että ainakin rummut kuulostavat tällä kertaa rummuilta, eivät pesukoneen linkousääneltä, kuten valitettavan usein undergroundissa tuppaa käymään. Jonkinlaisen onnistuneen kompromissin Throne of Katarsis on siis löytänyt selkeän ja rujon välimaastosta, joten lopputulosta voidaan pitää ehdottomasti positiivismerkkisenä.

Kuuntelija, jota kiehtoo uudet ideat ja rankka kokeilevaisuus yhdistettynä kristallinkirkkaaseen soundimaailmaan, tulee aivan 110 % varmasti pettymään Throne of Katarsiksen parissa. Tämä kun ei toden totta tarjoa mitään kuvaillun kaltaista. Jos olet, kuten allemerkinnyt, jämähtänyt Black Metallin suhteen armotta 90-luvun alkupuolelle noin tyylillisesti, saattaa Throne of Katarsis olla katsastamisen arvoinen tuttavuus. Mitään uutta se ei todellakaan tuo skeneen, eikä tätäkään levyä miksikään pakkohankinnaksi sovi väittää. Tuskinpa tämä tulee olemaan edes vuoden 2009 merkkiteoksia, mutta ehdottomasti silti miellyttävä tuulahdus menneestä, joka saa, jos ei muuta, niin kaivamaan hyllystä esiin ne alussa mainitut kulmakivet. Katsoisin tämän siis täyttäneen tarkoituksensa varsin kelvollisesti.