Arvosana: 3.5 / 5

Arvostelija: Jussi Tuulensuu
Arvostelu lisätty: 09.11.2008
 
01. The Wash
02. Catch the Fire
03. The Awakening
04. Kingdom
05. Get Out

Jäsenet:
Tuomas Pekkola : Kitarat, Laulu
Aleksi Hirvonen : Kitarat
Matias Löfman : Basso
Jukka Haapala : Rummut

 
[Levyarviot]  [Demoarviot]  [DVD-arviot]
 

Trident - Chained To Routines

www.tridentband.com

Muun muassa Rytmihäiriön kanssa keikkaa heittänyt Itä-Uusimaalainen Trident on heti ensimmäisellä tuotoksellaan saanut perusasiat kohdalleen varsin hyvin. Vuonna 2005 alkuhenkäyksensä ottanut nelikko vetelee esikoisellaan viiden kappaleen verran nykyään niin kovasti muodissa olevaa 90-lukuista hardcoren ja modernin metallin sekoitusta, mutta tekee sen poikkeuksellisen tyylitajuisesti, eikä sorru genren pahimpiin sudenkuoppiin.

Heti ensimmäisestä kappaleesta lähtien käy selväksi, ettei Trident toden totta missään omaperäisyyden metsästysmailla kekkaloi, vaan Panteran, Biohazardin sun muiden hengessä mennään suhteellisen vahvasti. Kvartetti on kuitenkin saanut aikaan varsin mukavia menopaloja, jotka saavat pidettyä hyvin mielenkiintoa yllä, jonka lisäksi biiseissä on myös sopivasti vaihtelua, vaikka noin yleisesti ottaen aika tasalaatuisia ovatkin. Selkeästi kaikesta havaitsee, että Trident on tosissaan liikkeellä asiansa kanssa, josta kielii hiotun musiikillisen annin lisäksi myös kaikin puolin ammattimaisen näköinen levyn ulkoasu kansista lähtien. Tällaisia soisi muidenkin CD-muodossa julkaistavien demojen olevan.

En varsinaisesti ole tämän genren suurin ystävä, enkä sitä edes isommin tunne, mutta Trident onnistuu ennakkoasenteestani huolimatta yllättämään debyytillään ihan positiivisesti. Vaikkei valokuvissa vilahtavien Morbid Angel ja Exodus -tekstiilien vaikutusta musiikissa juuri näykään, jaksaa kiekkoa pyöräyttää ihan useampaankin kertaan, vaikka uskoisin tämän(kin) aktin toimivan vielä parin piirun verran tehokkaammin elävän yleisön edessä, kuten saatekirjelmä hieman lupaileekin. Varsin hyvä pelinavaus Tridentiltä yhtä kaikki.
 
 
 
ARTISTIN JULKAISUT
 
 
DEMO
 

Chained To Routines